Sosiaalisesta mediasta voi olla iloa ja hyötyä ikääntyvällekin
Maa- ja kotitalousnaisten kolmivuotisen Netti ohoi -hankkeen yksi päätavoite on ehkäistä syrjäytymistä, kertoo projektipäällikkö Saana Sandholm.
”Nykyään kaikki siirtyy nettiin. Kaikilla ikääntyvillä ei ole välttämättä niitä taitoja, joita palvelujen käyttämiseksi tarvitaan. Se on asia, johon tarvitaan koulutusta”, Sandholm selittää.
Järjestö kouluttaa kiinnostuneita sekä kansalaisopiston kursseilla että verkkoluotsien kautta.
Verkkoluotsi on vapaaehtoinen, joka opastaa ikääntyviä usein omassa lähipiirissään.
Verkkoluotsit käyvät kaksipäiväisen koulutuksen. Koulutuksia on noin puolessa Maa- ja kotitalousnaisten piireistä.
Raha-automaattiyhdistys rahoittaa hanketta. Yhteistyökumppanina toimii myös Eläkeliitto.
Loppu riippuukin sitten luotsattavien kiinnostuksesta. Joku haluaa oppia asiointipalveluita, toinen taas uusia yhteydenpitovälineitä.
Sandholmin mukaan kaiken tasoisia netinkäyttäjiä on mukana. Osa on aiemmin käyttänyt tietokonetta vain vähän, toiset ovat ehkä vain arkailleet sosiaalista mediaa.
”Sosiaalinen media tarjoaa kanssakäymistä ihmisille, joille liikkuminen on hankalaa pitkien etäisyyksien tai terveydentilan vuoksi. Tässä ei yritetä korvata ihmissuhteita, vaan tuoda uusia ja tehdä jotakin kivaa”, Sandholm kuvaa.
Nettipuhelut mahdollistava Skype on ollut verkkoluotsien kokemusten mukaan suosittu opeteltava. Yhteydenpito kaukana asuviin läheisiin saa uusia ulottuvuuksia.
Ennakkoluuloja ja vaarojakin luotsien pitää käsitellä. Sosiaalisesta mediasta on voinut saada mediasta arveluttavan kuvan, mikä ei houkuttele omin päin käyttäjäksi.
Tähän mennessä projektin puitteissa on järjestetty 12 luotsikoulutusta. Syksyllä alkavat uudet kurssit. Lopputavoitteena on kouluttaa 170 verkkoluotsia, joista jokainen opastaisi 7–8 ihmistä.
Innokkaimpia verkkoluotseja ovat olleet yli 50-vuotiaat naiset, mikä johtunee siitä että heitä on maa- ja kotitalousnaisten toiminnassa muutenkin paljon.
Toiminta on kaikille avointa ja miehiäkin on verkkoluotseina, Sandholm painottaa.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
