kirjat Saaristokylien kansaa
Jos olisin valitsemassa vuoden Finlandia-ehdokkaita, Ulla-Lena Lundbergin (syntynyt 1947) romaani Jää olisi listallani. Niin vaikuttavasti teos kertoo saariston väestä, etenkin nuoresta papista ja hänen perheestään. Myös itärajan yli Suomeen paenneen lääkärin vaiheet koskettavat.
Luodoilla eletään jatkosodan jälkeisiä rauhan vuosia. Omavaraisuus on pappilassakin tärkeää. Kasvimaa tuottaa monipuolisen sadon. Papin tarmokas vaimo Mona pitää lehmiä, lampaita ja kanoja. Lehmillä on muukin rooli kuin maidon ja voin varmistaminen; ainoastaan lehmät saavat nähdä Monan kyyneleet.
Nuori pastorska onkin romaanin voimahahmo. Hän on ankara pienille lapsilleen ja selkäranka herkälle miehelleen. Saarelaiset kiintyvät esikuvalliseen perheeseen nopeasti. Kerronta on perinteistä, laveaa proosaa. Arjen touhut kuvataan yksityiskohtaisesti.
Ihmiset kiistoineen ja kohtaloineen tulevat tutuiksi.
”Jotkut itäluotolaiset eivät vetäisi hukkumaisillaan olevaa länsiluotolaista avannosta”, lukkari selittää tulokkaalle seurakunnassa vallitsevaa kahtiajakoa. Siinä välillä papin on tasapainoiltava.
Lundbergin taidosta kertoo se, että kun hän kirjoittaa toistakymmentä tiuhaa sivua ahdistuneen papin valmistautumisesta ensimmäiseen saarnaansa, jännite ei herpaannu vaan kasvaa. Ja kun kirjailija eläytyy jäihin pudonneen miehen kamppailuun hyisessä vedessä, piina kestää seitsemisen sivua syventyen ja sävyttyen rivi riviltä.
Merkillisen kiehtova persoona on Posti-Anton, hän joka henkensä kaupalla hoitaa yhteyksiä saarten ja mantereen välillä. Hän osaa lukea ja tulkita ihmisten, meren ja henkimaailman ennusmerkit kokemuksesta sakealla viisaudella. Hän näkee aina enemmän kuin muut: ”Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä.”
Lukuisia palkintoja saaneella Ulla-Lena Lundbergilla on ennestään kolme Finlandia-palkinnon ja Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon ehdokkuutta. Se kertoo tuotannon vakaasta laadusta.
Jää on suuri romaani yksilöistä, jotka yrittävät parhaansa. Saariston olosuhteet asettavat ihmisille omat haasteensa.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Ulla-Lena Lundberg: Jää.
Suomentanut Leena Vallisaari.
366 sivua.
Teos & Schildts & Söderströms.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
