VIERASKOLUMNI Huono hallitus ajaa seinään
Olen viettänyt hyvän kesäloman. Elämääni mahtui hetken myös aikaa ilman politiikkaa. Alkuun oli outo olo. Uutiset tuli seurattua puolella korvalla. Onnistuneen puoluekokouksen jälkeinen tyytyväisyys levisi paitsi mieleen myös kroppaan. Tyytymättömyys on hyvä käyttövoima, mutta tyytyväisyydellä, ainakin hetkittäisellä, mies elpyi.
Elpyä ja elvyttää pitää muutenkin. Suomi on pysähtymässä. Kysyntä ja vienti laskevat. Syitä on monia – sekä ulkoisia että sisäisiä. Euroopan unioni ja etenkin euro eivät toimi. Todellinen muutos tulee vasta, kun euroalueeseen sopeutumattomat maat joko etelästä tai pohjoisesta tekevät oikeat johtopäätökset. Se ei ole perussuomalaisista kiinni, me olemme siihen valmiit.
Tässä tilanteessa satsaaminen perustienpitoon, rautateihin ja väylästöihin on perusteltua. Raha siihen on löydettävissä sekä omaisuuden myynnillä että täsmälainoilla. On sijoitettava siten, että raha saadaan tulevaisuudessa takaisin, siis investoitava tulevaisuuteen. Kulkuyhteydet ovat sitä. Merkittävä kilpailutekijä. Kansakunnan verenkierto.
Syömävelkaa ei pidä ottaa. Se, mikä kertalinttuulla vedetään suolesta alas ei paljon lämmitä. Ihmiset ymmärtävät tämän. Politiikassa ei ylipäätään kannata äänestäjiä pelätä. Kunnioittaa pitää. Olen aina saanut suuren kannatuksen puhumalla suoraan, myös asioista, joista kaikki eivät ole samaa mieltä. En väistä enkä mielistele. Tulkoon tässä nyt todetuksi kesän mielestäni pöhköin möläytys tekijän status huomioiden. Se tuli emeritus arkkipiispa John Vikströmin suusta, että eihän abortista Raamatussa sanota mitään...tuo on sen kokoluokan rimanalitus, että sitä ei pysty mitenkään ylittämään!
Takaisin otsikkoon. Huonoon hallitukseen. Kävin kesän kuluessa neljillä eri markkinoilla, se on tavallista vähemmän. Otin lepoaikaa itse, koska muuten sitä ei saa. Kunta- ja sote-uudistus tuli joka paikassa vastaan. Ei välttämättä sanaparina, mutta asioina. Eri puolilla Suomea on syvää epätietoisuutta ja tyytymättömyyttä siihen, miten hallitus tätä uudistusta eteenpäin runnoo.
Politiikan konkari, puhemies Eero Heinäluoma, syötti hallitukselle suoraan maalin kulmalle: Ottakaa oppositio mukaan valmisteluun. Uppiniskainen hallitus ei ottanut onkeensa. Viime aikojen kannatussiirtymä on ollut voimakasta nimenomaan kokoomuksesta keskustaan ja etenkin maakunnissa. Suora syy on tässä. Heinäluoma, saati minä, en ole mikään konsultti kertomaan kepukokoomukselle, miten heidän pitää elää. Sen sanon, että tällä menolla Kataiselle tulee ajolähtö kahdella kuolleella. Ratkaisuehdotus: Oppositio mukaan valmisteluun ja valmistelu parlamentaariselta pohjalta. Se on isänmaan etu.
Huono hallitus puhuu lähiruuasta ja kotimaisen elintarviketuotannon tärkeydestä. Mitään se ei tee kaupan keskittymien purkamiseksi ja maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan turvaamiseksi. Tein viime vuonna omakohtaisen ratkaisuni. Luovuin vapaaehtoisesti luottamustoimestani, jäsenten valitsemasta edustuksesta erään suuren kotimaisen kauppaketjun luottamuselimissä. Katsoin, etten voi korkeana poliittisena päättäjänä olla sidoksissa mihinkään, saati yhteen kauppaketjuun, vaikka jääviysongelmaa ei muodollisesti ollut.
Suomen suurimman oppositiopuolueen johtajana minulle tietysti huono hallitus kannatusmielessä sopii. Muuten ei kyllä sovi. Tämä periaatteeton, sisäisesti ristiriitainen ja päätöksiin kykenemätön puoluejoukkio jättää seuraavalla hallitukselle kylmän kiven. Tuota perintöä ei ole kiva olla kuittaamassa. Olen siihen kuitenkin valmis. Ennen sitä Perussuomalaiset tekevät kaikkensa, jotta hallitus ryhtyy tekemään oikeita päätöksiä elvytyksen ja kilpailukyvyn suhteen.
Kunta- ja soteuudistuksesta on helpon aloittaa. Sipilä ja Soini eivät voi vastata kieltävästi parlamentaariseen valmistelukutsuun. Se on oikea neuvo, eikä maksa mitään. Huonon hallituksen hyvä teko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
