HS: EU:n ilmastopolitiikka on nurinkurista, "Suomen metsät ovat joka tapauksessa Euroopan suurimpia hiilinieluja"
Maaseudun Tulevaisuus on uutisoinut Suomen epäjohdonmukaisesta kohtelusta ilmastoneuvotteluissa moneen otteeseen. Nyt myös HS ottaa asiaan kantaa pääkirjoituksessaan.
Ilmastonmuutoksen ansiosta Suomen metsien kasvu tulee kiihtymään entisestään. Tulevaisuudessa Suomessa voidaan viljellä esimerkiksi yhä enemmän tammia. Kuva: Maria MiklasSuomen metsien hiilinieluista on tulossa EU:n ilmastopolitiikassa päästönlähde ( MT 5.10.2016 ja 18.10.2016). Helsingin Sanomat ottaa aiheeseen kantaa pääkirjoituksessaan (25.10.2016)
"Suomi on joutunut eriskummalliseen asemaan ilmastopolitiikassa metsien käytön vuoksi. Hallituksen kaavailema puunkäytön voimakas lisääminen ja metsien hyödyntämiseen nojaava biotalous ovat vaarassa, jos EU-komission esittämät nieluja koskevat laskentatavat toteutuvat."
EU:n uusi laskentatapa, jossa vertailuksi otettaisiin vuoden 2009 metsien käyttö, rankaisisi Suomea.
"Tasoa on nykysuunnitelmien valossa lähes mahdoton toteuttaa. Tilanne on nurinkurinen. Suomen metsät ovat joka tapauksessa Euroopan suurimpia hiilinieluja. Puunkäyttöä on tarkoitus lisätä nimenomaan ilmastosyistä. Olisi erikoista, jos tästä rangaistaisiin. Suomi toivookin, että nielujen laskentamalli perustuisi luonnontieteeseen."
Metsistä voi tulla Suomelle päästö, jos uudet EU-laskelmat toteutuvat
Lue lisää:
Luke vahvistaa: Laskelmat viittaavat, että Suomen metsät eivät olisi hiilinielu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
