Uusi navetta helpottaa arkea
Kai Peltovuoma on tyytyväinen leveään ruokintapöytään. Siihen sopii hyvin muutama rehupaali sulamaan talvella. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoENONTEKIÖ (MT)
Navetan rakentaminen kaikkien muiden töiden sivussa on aikamoinen ponnistus.
”Välillä siinä ajatteli, että eikö tämä koskaan lopu, mutta ei se nyt ihan mahdotonta ollut”, Enontekiölle navetan rakentanut Kai Peltovuoma kertoo omasta urakastaan. Se ajoittui pääosin viime vuoden puolelle.
Isännän pani lujille se, että navetta haluttiin rakentaa mahdollisimman edullisesti.
”Siinä mitoittaa oman työnsä osuuden helposti yläkanttiin”, Kai Peltovuoma sanoo.
Nyt urakka alkaa olla takanapäin. Myös emäntä Kati Peltovuoma on uuteen navettaan tyytyväinen. Se helpottaa työtä ja antaa eläimille väljemmät olot. Vanhassa navetassa alkoivat kaikki paikat olla täynnä.
Melkoinen etu on sekin, että nyt rehupaalien sulattamiselle sisätiloissa on hyvin tilaa uudella, leveällä ruokintapöydällä.
”Se on kuule melkoista hommaa taistella jäätyneiden paalien kanssa pakkasviimassa”, Kai Peltovuoma muistelee parin vuoden takaista tilannetta.
Navettaa on ehditty laajentaa ja rakentaa jo kolme kertaa tätä ennen. Nyt valmistunut pihatto nosti lehmäpaikkojen määrän 50:een ja eläinpaikkojen määrän 80:een.
Kustannusarvio oli 570 000 euroa, ja siinä myös pysyttiin. Oman työn laajan käytön lisäksi saatiin säästöä tarkoissa hankinnoissa. Etenkin tyytyminen käytettyyn lypsyasemaan laski kustannuksia.
Taka-ajatuksena oli, että myöhemmin voidaan ehkä siirtyä robottilypsyyn, Kati Peltovuoma sanoo.
Vaikka Peltovuoman tilalla on rakennettu ennenkin, byrokratia pääsi yllättämään.
”Minä ajattelin, että päästään rakentamaan jo vuotta aiemmin”, Kai Peltovuoma kertoo.
Pa pereiden pyörittely vei kuitenkin luultua kauemmin.
Viime kesäksi sattui onneksi erinomainen rakennussää. Mitään suuria vastuksia ei työssä tullut sitten, kun alkuun päästiin.
Paljon lehmiä jouduttiin poistamaan uuteen navettaan siirryttäessä, ja nyt lypsyssä on 40 lehmää. Kun omat hiehot poikivat talven aikana, lehmäpaikat saadaan täyteen.
Pihatossa on kioskiruokinta. Ape jouduttaisiin tuomaan kaukaa, ja rahti maksaisi liikaa.
Rehujen kanssa saattaa ensi talvena tulla tiukkaa, sillä täälläkin kesä oli ”ihan hirveä”. Rehusta korjattiin kaksi satoa, mutta ”viisaampaa olisi ollut tyytyä yhteen”, Kai Peltovuoma toteaa.
Tilalla on 50 hehtaaria peltoa. Siitä suurin osa on vuokrattua. Kaukaisin lohko on seitsemän kilometrin päässä. Edes raivattavaksi sopivaa maata ei ole tarjolla lähettyvillä. Kati Peltovuoma ottaisikin kaiken maatalousmaan hyötykäyttöön ja lopettaisi ”tyhjän viljelyn”.
JOUKO RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
