Purran mukaan sairaana ei tarvitse tulla töihin jatkossakaan – Teollisuusliitto: Kannattaako sellaista lainsäädäntöä tehdä, jolla ei ole mitään merkitystä käytäntöön?

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto tyrmää valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) väitteen siitä, että palkansaajajärjestöissä olisi ymmärretty väärin esimerkiksi ensimmäisen sairauslomapäivän palkattomuuden merkitys.
Purra arvosteli perjantaina SAK:ta ja ammattiyhdistysjohtajia hallitusohjelman kirjausten tahallisesta tai tahattomasta väärinymmärtämisestä. Hänen mukaansa hallitusohjelmassa ei muun muassa ole sairaussakkoa.
”Mitä tulee hallitusohjelman kirjauksiin, kenenkään ei tarvitse tulla sairaana töihin, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Käytännössä nykyinen järjestelmä säilyy, ja esimerkiksi hoitajalla on ensimmäinen sairausajan päivä palkallinen. Hallitusohjelman kirjauksella mahdollistetaan toisinsopiminen sille 10 prosentille, joka ei asiaa voi sopia tällä hetkellä”, Purra suomii perjantaina lähettämässään tiedotteessa.
Hallitusohjelman mukaan sairauspoissaolopäivä olisi omavastuupäivä, ellei työehto- tai työsopimuksessa ole toisin sovittu.
Teollisuusliiton Aallon mukaan lainsäädännön muuttamisella on pitemmälle ulottuvat seuraukset. Hänen mukaansa Purra ei varmaan ymmärrä sitä, että työnantajat haluavat toteuttaa seuraavalla työehtosopimuskierroksella kaikki ne heikennykset, jotka lainsäädäntö suo ja mahdollistaa.
”Ne ovat meillä kaikilla edessä seuraavissa neuvotteluissa sitten”, Aalto sanoo STT:lle.
”Jos hän on sitä mieltä, että sillä ei ole mitään vaikutusta, niin sitten kannattaisi miettiä, kannattaako silloin sitä lainsäädäntöä tehdä ensinkään, jolla ei ole mitään merkitystä käytäntöön”, Aalto kyseenalaistaa.
Purra syyttää liittoja oppositiopolitiikasta.
”Vaikka liittojen elimellinen yhteys vasemman laidan politiikkaan on aina ollut selvää, ovat viime kuukaudet riisuneet viimeisetkin naamiot.”
Hän sanoo hallituksen olevan valmis siihen, että kolmikantaiset neuvottelut käydään yhteisiä nimittäjiä etsien.
”Vastaavaa halukkuutta en ole nähnyt työntekijäliittojen suunnalta. Olen havainnut vääristelyä, uhkailua ja poliittiselle oppositiolle kuuluvan toiminnan edistämistä.”
SAK:n mielestä työntekijöiden edustajia ei ole neuvotteluissa kuunneltu. Se ilmoitti torstaina aloittavansa hallituksen politiikkaa vastustavat mielenilmaukset ensi viikolla.
Purra toivoo, että pääministeri Petteri Orpon (kok.) Kesärantaan keskiviikoksi järjestämässä tapaamisessa löytyy luottamukselle enemmän pohjaa, jotta tilanteesta päästään eteenpäin.
Valtiovarainministeri uskoo, että 2020-luvun työntekijöistä useimmat ymmärtävät, että työntekijän intressit, taloudellisen tilanteen vaikutus ja pk-yrittäjien intressit kulkevat voimakkaasti samaan suuntaan eivätkä ole toisilleen vastakkaisia.
Purra sanoo tiedotteessaan, että julkisen talouden säästötarpeet ovat selviä ja hallituksella on täysi mandaatti toteuttaa ne.
”Terveelle uralle käännettävä julkinen talous on kaikkien etu, mutta ihan ehdottomasti se on erityisesti pienituloisen ja huono-osaisen etu.”
Osaston luetuimmat
- Röyhkeä susipari vei Tinki-koiran pihaton ruokintapöydältä – emännän nopea reagointi pelasti tällä kertaa
- Kettujen käytön jatkolle luolakoirakokeissa tyrmäys: Vakuutusyhtiö ja Scandic kritisoivat Kennelliiton toimintaa
- Savon Sanomat: Tuorekalajalostamo lopettaa toimintansa Kuopiossa – 68 työntekijää saa lopputilin
- Olkiluoto 3 ei suostunut käynnistymään torstai-iltapäivänäkään – pörssisähkö silti perjantaina tätä päivää halvempaa
- Pekka Ervasti MT Livessä: Stubb on ehdokkaista vahvimmilla ‒ ”Järkeä ei pääministerinä juuri ollut”
- Itsenäisyyspäivän paukkupakkaset tulevat, oletko valmis? Näillä vinkeillä lämmität kotisi energiatehokkaasti
- Sote-keskukset natisevat henkilöstöpulan paineissa – ”Mikäli systeemi romahtaa, ihmiset eivät enää saa tarvitsemaansa hoitoa”