Mökille muutto voi olla mahdotonta tai helppoa
Mahdollisuus muuttaa pysyvästi kesämökille vaihtelee suuresti eri puolilla Suomea. Kunnat ja elykeskukset suhtautuvat kaavoituksesta poikkeamiseen eri tavoin.
”Toiset kunnat ovat hyvinkin suopeita, haluavat asukkaita ja ratkovat positiivisesti hakijan kanssa ongelmia”, Suomen omakotiliiton toiminnanjohtaja Kaija Savolainen sanoo.
”Toiset taas kieltävät ehdottomasti vedoten kustannuksiin.”
Päätökset tekee kuntien rakennusvalvonta. Lähtökohta on se, että mökki täyttää vakituisen asunnon vaatimukset, kuten energiamääräykset.
Vaikka kaikki olisi kunnossa, lupaa ei välttämättä heru, jos mökki sijaitsee vapaa-ajan asumiseen kaavoitetulla alueella tai kaavan ulkopuolella. Lempeimmät kunnat hyväksyvät vakituisen asumisen ilman rakennuksen käyttötarkoituksen muutosta, mikä ei ole rakennuslain mukaista.
Omakotiliiton mukaan sekavat käytännöt vaikeuttavat muuttoa.
”Monet haluaisivat muuttaa, mutta se ei välttämättä aina ole mahdollista”, Savolainen toteaa.
Sama on havaittu Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksessa. Sen mukaan esimerkiksi matkailukeskuksessa, jossa jäteasiat ovat kunnossa ja koulu lähellä, saatetaan poikkeamiseen suhtautua myönteisemmin kuin varsinaisella haja-asutusalueella.
Käytännössä moni asuu mökillään ympäri vuoden niin, että virallinen osoite on muualla. Asuinöitä ei valvota.
Monet pikkukunnat toivottavat vapaa-ajan asukkaat mielellään pysyviksi asukkaiksi.
2 400 asukkaan Hirvensalmella Etelä-Savossa tehdään 5–10 lupamuutosta vuodessa. Se on asukaslukuun nähden paljon.
”Tietysti kustannuksia tulee, mutta kohtuuttomasti ei ole haittaa, kun laskee asukkaiden tuomia tuloja kauppojen, kiinteistöveron ja kunnallisveron kautta”, tekninen johtaja Asko Viljanen sanoo.
Saaristokunnassa on käytössä kaava, joka sallii sekä vakituisen että vapaa-ajan asumisen.
”Monet rakentavat tällaiselle alueelle mökin, joka kelpaa talviasumiseen, ja myöhemmin muuttavat sen vain lupamenettelyllä pysyväksi asunnoksi.”
Monet muuttajat ovat vanhoja kuntalaisia, jotka palaavat eläkkeellä.
”Tänä päivänä eläkeläiset ovat yllättävän hyväkuntoisia. Eivät he rasita meidän sosiaalipuolta niin kuin voisi olettaa.”
Kasvukeskus Oulun rakennusvalvonnasta kerrotaan heti, ettei mökille muutto ole helppoa. Halukkaita olisi, mutta kaavasta ei poiketa.
”Paine on valtava, jos sitä lähdetään purkamaan hallitsemattomasti”, johtaja Tapani Mäkikyrö sanoo.
Asutuksen hajautuminen tulisi kaupungille kalliiksi.
”Oulussa on ongelmana, että palveluverkon ulkopuolella ei ole palveluita, päiväkoteja ja kouluja”, kaupunginarkkitehti Jari Heikkilä sanoo.
Omakotiliiton mukaan loma-asuntoon muuttaminen pitäisi tehdä joustavammaksi ja turhia säädöksiä purkaa. Se voisi jopa helpottaa pääkaupunkiseudun asuntopulaa.
”Moni eläkkeelle jäänyt pariskunta haluaa muuttaa synnyinseudulleen. Silloin vapautuisi asuntoja työssäkäyville perheille.”
Vuoden 2009 kesämökkibarometrin mukaan kaksi prosenttia mökkiläisistä aikoo muuttaa mökkipaikkakunnalle. Seitsemän prosenttia kertoi harkitsevansa asiaa.
Vapaa-ajan asukkaiden liiton varapuheenjohtajan Ilkka Larjomaan mukaan kaikkien rakennusmääräysten ei tarvitsisi koskea entisiä loma-asuntoja.
”Nykyaikaisissa rakennuksissa on paljon sääntöjä ovien leveyteen ja huoneen korkeuteen liittyen. Ne ovat hyviä asioita, mutta jos asunto on rakennettu aiemmin ja ihmisen on ollut siinä hyvä elää, ei ole järkevää, että kaikkia asioita vaaditaan.”
EMILIA LAVONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
