May pyysi EU:lta brexitin lykkäämistä kesäkuun loppuun – epävarmuus häilyy brexit-huippukokouksen yllä
Kanaalin tällä puolella ei aseteta reunaehtoja.Britannia on pyytänyt EU:ta lykkäämään maan EU-eron toteutumista 30. kesäkuuta saakka. Pääministeri Theresa May kertoi parlamentin alahuoneessa kirjoittaneensa asiasta Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Donald Tuskille.
EU-johtajien varautumisaika torstaina alkavaan huippukokoukseen jääkin lyhyeksi.
"Toivomme, että ennen kuin 27 valtiojohtajaa aloittavat keskustelunsa, pääministeri May hahmottaa suunnitelmiaan ja antaa arvionsa tilanteesta. Sen jälkeen EU-johtajat käyvät keskustelun", summasi korkea EU-virkamies keskiviikkona huippukokouksen odotuksia.
Kaava on siis sama kuin jo monta kertaa aiemmin. Pääministeri May jättää huoneen, kun muu EU-johto jää keskustelemaan maan erosta.
Tämä ei välttämättä jää viimeiseksi kerraksi kun lisäaikaa hierotaan. Artikla 50 ei rajaa lykkäysten määrää.
Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker maalaili saksalaisen radiokanavan haastattelussa keskiviikkona, ettei usko huippukokouksen tuovan ratkaisua. EU-johtajien pitää hänen mukaansa todennäköisesti tavata uudelleen ensi viikolla.
Britannian on ollut määrä jättää EU ensi viikon perjantaina keskiyöllä eli lauantain puolella Suomen aikaa.
Diplomaattilähteen mukaan päätös ylimääräisen huippukokouksen järjestämisestä kuuluu EU-johtajille. Periaatteessa kokous voisi olla myös kirjallinen, mutta sekin on poliittinen päätös.
Diplomaattilähde painottaa, että yksikään EU:n 27 jäsenmaasta ei halua Britannian hallitsematonta eroa ilman sopimusta. EU:ssa katsotaan hänen mukaansa Britannian pyyntöä "käytännönläheisesti". Ero sopimuksen kanssa olisi paras ratkaisu, koska se sisältää vajaan kahden vuoden siirtymäajan ja auttaa maan ulos Euroopan unionista mahdollisimman sujuvasti.
EU:ssa on pidetty kiinni siitä, että neuvoteltu erosopimus on ja pitää. Sitä ei siis avattaisi, vaan lisäaikaa myönnettäisiin, jotta sopimus saataisiin läpi Britannian parlamentista. Julistus tulevasta suhteesta on sen sijaan joustavampi, ja sitä voidaan muuttaa, jos Britannia muuttaa reunaehtojaan.
Parlamentin alahuone on jo kaksi kertaa hylännyt erosopimuksen murskaluvuin. Kolmas äänestys oli tarkoitus äänestää tällä viikolla, mutta parlamentin puhemies kielsi uusintakierroksen samasta sopimuksesta.
EU:n brexit-neuvottelija Michel Barnier sanoi eilen, että pidempi lisäaika pitäisi ehkä linkittää "johonkin uuteen tapahtumaan tai poliittiseen prosessiin". Hän ei täsmentänyt, tarkoittiko hän ehkä uutta kansanäänestystä tai vaaleja. Yleinen tunnelma EU:ssa kuitenkin on, että tältä puolen kanaalia ei aseteta ehtoja, vaan pallo on Britannialla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

