
Loimaalaisen Dometalin kasvun draiverit ovat tilakoon kasvu, luomu ja vienti
Maatalouskoneissakin ratkaisee vahva brändi. Dometalin tehdas pyörii täysillä.
Dometalin tehtaalla Loimaalla olivat kiireet kovimmillaan ennen kasvukauden alkua. Toimitusjohtaja Mikko Mäkimattilan takana odotti kuljetusvalmiina Liettuaan tilattu kahdeksan metriä leveä äes.Työstetyn teräksen ja hitsauksen tuoksu kertovat, että metalliteollisuus on voimissaan.
Dometal-konsernin kahdelta tehtaalta Loimaalta ja Sastamalasta lähtee kotimaan ja vientimaiden pelloille tuhat maatalouskonetta vuodessa.
”Tehdaskapasiteetti on täydessä käytössä”, kertoo Dometalin osakas ja toimitusjohtaja Mikko Mäkimattila.
Vuonna 1997 perustettu, maatalouskoneita valmistava Dometal on investoinut, kun tehtaan seinät ovat tulleet tuotannossa vastaan.
Uutta tuotantotilaa on rakennettu vuosina 2010, 2011 ja 2017. Lisäksi on kunnostettu ostettuja tehdasrakennuksia.
Dometalin vanhinta osaa on vuonna 1967 perustettu Potila Tuotanto Oy, joka valmistaa äkeitä ja jyriä Sastamalassa. Loimaalaisyritys osti lopunkin 37,5 prosentin osuuden Potilasta vuonna 2017.
Loimaalla ja Sastamalassa tuotantotilaa on nyt yhteensä 12 000 neliötä.
”Omat tuotteet ja omat brändit ovat suurin vahvuutemme. Asiakkaamme ovat hyvin brändiin sitoutuneita”, Mäkimattila kertoo.
Dometal-konsernin tunnetuimmat tuotteet ovat joustopiikkiäkeet, kylvökoneet ja perävaunut.
Multivan lisäksi koneita myydään Potila-merkillä. Suurimmat Multiva-joustopiikkiäkeet ovat leveydeltään 15 metriä. Tyypillinen vientikoko on 8-metrinen.
Perävaunun runkoja ja vaunun lavoja hitsattiin parhaillaan, kun MT vieraili Loimaan-tehtaalla.
Teollisuusrobotti hitsasi pistehitsattuja runkoja muottiinsa. SSAB:n erikoisteräs tuoksui. Ammattilainen viimeisteli jäljen.
Dometal käyttää konsernina tuotteisiinsa vuodessa 5 000 tonnia pohjoismaisia suurlujuusteräksiä.
Konsernin tilivuosi päättyi toukokuun lopussa. Edellisvuonna yhtiön liikevaihto oli 12,5 miljoonaa euroa ja liikevoitto noin 500 000 euroa.
Mäkimattila olettaa liikevaihdon kasvavan kymmenisen prosenttia kuluvana tilivuotena. Tavoitteena on viiden prosentin voitto ennen veroja.
Liikevaihto jakautuu nyt puoliksi kotimaahan, puoliksi vientiin. Kasvuodotukset ovat viennissä, EU-alueella ja Itä-Euroopassa.
Yhtiö vie tuotteita 16:een eri maahan.
Viime vuonna avattiin vienti Slovakiaan. Tšekki oli niin ikään työn alla.
Kotimaassa maatalouskonekauppaa kiihdyttää Mäkimattilan arvion mukaan kaksi tekijää: tilakoon kasvu ja luomuviljelyn lisääntyminen.
”Maan muokkauksen tarve kasvaa, kun rikkakasveja ei torjuta kemiallisesti.”
”Ja kun tilakoot kasvavat, pellot ovat etäällä. Silloin tarvitaan nopeammin liikkuvia traktoreita ja ison kapasiteetin perävaunuja.”
Tielainsäädäntö asettaa maakohtaiset rajat äkeidenkin kuljetusleveydelle.
Koneleveydessä, valoissa ja jarruissa tiukimpia maita Euroopassa ovat Dometalin kokemusten perusteella Saksa, Itävalta ja Tšekki.
Lisävalot ja -jarrut nostavat maatalouskoneiden hintoja.
Maataloutta harjoitetaan tulevaisuudessa yhä ammattimaisemmin, ei niinkään elämäntapana.
”Ne, jotka jatkavat, laajentavat, investoivat ja toimivat yrittäjämäisesti. Muutos on tapahtunut viiden kuuden viime vuoden aikana, ja vauhti tuntuu vain kiihtyvän.”
”Suomeen jää tämän sukupolven jälkeen noin 10 000 tilaa, jotka muodostavat meidänkin asiakaskuntamme”, metalliyrittäjä ja kokonaispinta-alaltaan 400 hehtaarin maatilaa Loimaalla viljelevä Mäkimattila ennustaa.
Nyt tiloja koko maassa on 40 000–50 000.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



