Vaarallisen kuuma sää jatkuu − THL: Näin suojaudut helteen terveyshaitoilta
Vaarallisen kuuma sää voi aiheuttaa terveyshaittoja erityisesti riskiryhmille jo lyhyidenkin hellejaksojen aikana, jos vaikutuksilta ei suojaudu riittävästi.
Kehoa voi hellepäivänä viilentää myös pulahtamalla uimaan. Nesteytyksestä ja suojaavista vaatteista kannatta kuitenkin myös huolehtia. Kuva: Carolina HusuSuomessa on mitattu viime päivinä jopa tukalaksi nousseita lämpötiloja. Ilmatieteen laitos on antanut lähes koko Suomen kattavan hellevaroituksen. Varoitus annetaan, kun vuorokauden ylin lämpötila ylittää 27 astetta ja keskilämpötila 20 astetta.
Kesän toistaiseksi korkein lämpötila mitattiin sunnuntaina Kaskisilla, jossa päivän ylin lämpötila kipusi jopa 31,5 asteeseen.
Vaarallisen kuuma sää voi aiheuttaa terveyshaittoja erityisesti riskiryhmille jo lyhyidenkin hellejaksojen aikana, jos vaikutuksilta ei suojaudu riittävästi, muistuttaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotteessaan.
Erityisen alttiita kuumuuden haitoille ovat THL:n mukaan ikääntyneet, pitkäaikaissairauksista tai toimintarajoituksista kärsivät sekä vauvat ja pienet lapset.
Myös raskaana olevien sekä kuumissa olosuhteissa työskentelevien ja urheilevien kannattaa suojautua kuumuutta vastaan hyvin.
Hellepäivinä onkin syytä kiinnittää erityistä huomiota niin omaan kuin läheisten ja muiden kanssaihmisten hyvinvointiin.
”Auringonpaahteesta kannattaa pysyä pois varsinkin päivän kuumimpaan aikaan ja välttää voimakasta fyysistä rasitusta. Neste- ja suolavajauksen välttämiseksi tulee juoda riittävästi vettä pitkin päivää ja muistaa myös syödä”, muistuttaa THL:n johtava tutkija Timo Lanki tiedotteessa.
Asunnon ikkunat kannattaa sulkea, kun ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää ja tuulettaa sisätilat läpivedon avulla illalla tai yöllä ulkoilman viilennyttyä.
Lankin mukaan esimerkiksi kodin viilentämiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota, jos itse tai läheinen kuuluu riskiryhmään ja viettää paljon aikaa kotona. Sisätilojen kuumentumista voi ehkäistä suojaamalla auringonpuoleiset ikkunat päivisin verhojen tai sälekaihtimien avulla.
Asunnon ikkunat kannattaa sulkea, kun ulkoilma on sisäilmaa lämpimämpää ja tuulettaa sisätilat läpivedon avulla illalla tai yöllä ulkoilman viilennyttyä.
Lapsia, toimintarajoitteisia henkilöitä tai eläimiä ei tule jättää pysäköityyn autoon, sillä auringonpaahteessa auton lämpötila nousee nopeasti vaarallisen korkeaksi.
”Jos nukuttaa lasta vaunuissa, vaunuja ei saa jättää aurinkoon. Varmista myös, että ilma pääsee kiertämään vaunuissa”, THL muistuttaa.
Kuumalla säällä tulee nauttia runsaasti nesteitä. Alkoholia on kuitenkin hyvä helteellä välttää, sillä se kuivattaa elimistöä. Jos alkoholia hellesäällä nauttii, kannattaa pitäytyä kohtuukäytössä, miedoissa juomissa ja muistaa myös riittävä veden juominen.
Sään mukainen vaatetus on myös keino auringolta suojautumiseen. Hellepäivinä kannattaa THL:n mukaan pukeutua kevyesti hikoilun salliviin vaatteisiin.
”Jos oleskelee auringossa, ihoa pitäisi suojata UV-säteilyltä vaatteiden tai aurinkosuojavoiteiden avulla sekä muistaa myös hattu ja aurinkolasit”, tiedotteessa vinkataan.
Kehoa voi tarvittaessa viilentää myös pulahtamalla uimaan, ottamalla viileän suihkun tai kosteiden vaatteiden ja kylmäkääreiden avulla.
Lievän lämpöuupumuksen oireita voi lievittää juomalla lisää vettä ja lepäämällä viileässä.
Hellepäivän varokeinoihin kannata suhtautua vakavasti. Kuumuus sekä hikoilusta aiheutuva nestevajaus voivat pahimmillaan johtaa lämpösairauksiin, kuten lämpöuupumukseen tai jopa hengenvaaralliseen lämpöhalvaukseen.
THL:n mukaan lämpöuupumuksen oireita voivat olla esimerkiksi voimakas jano, voimakas hikoilu tai viileä ja nihkeä iho, heikotus, päänsärky, huimaus, ärtyisyys, pahoinvointi ja elimistön lämpötilan nousu.
Lievän lämpöuupumuksen oireita voi lievittää juomalla lisää vettä ja lepäämällä viileässä.
Jos elimistön lämpötila nousee henkeä uhkaavan korkeaksi, puhutaan lämpöhalvauksesta. Siihen viittaavia oireita voivat olla THL:n mukaan esimerkiksi hengityksen vaikeutuminen, nopea ja heikko sydämen syke, poikkeava käytös, sekavuus, kouristelu ja tajunnan menetys.
”Lämpöhalvausta epäiltäessä tulee aina soittaa hätänumeroon 112 ja aloittaa viivyttelemättä kehon viilentäminen”, THL muistuttaa tiedotteessa.
Elimistön kuumenemisesta johtuva kuumarasitus voi myös pahentaa perussairauden oireita.
Terveyshaittojen riskiä lisäävät THL:n mukaan esimerkiksi sydän- ja verisuonisairaudet, krooniset hengityselinsairaudet, munuaissairaudet, diabetes, mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt sekä hermoston sairaudet, kuten muistisairaudet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



