Raja-Jooseppiin ei saapunut yöllä uusia turvapaikanhakijoita
Hallitus on sulkenut päätöksillään kaikki itärajan raja-asemat Raja-Jooseppia lukuun ottamatta.
Hallitus on sulkenut päätöksillään kaikki itärajan raja-asemat Inarin Raja-Jooseppia lukuun ottamatta. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Raja-Joosepin rajanylityspaikalla Inarissa on rauhallista, kertoo paikan päällä oleva Lehtikuvan kuvaaja STT:lle. Pakkanen on kiristynyt eilisestä lähes 20 asteeseen. Rajan yli ei toistaiseksi ole saapunut turvapaikanhakijoita, kuvaaja kertoo.
Myös yö oli itärajalla rauhallinen eikä Suomeen saapunut uusia turvapaikanhakijoita, rajavartiostot kertoivat viestipalvelu X:ssä.
Hallitus on sulkenut päätöksillään kaikki itärajan raja-asemat Raja-Jooseppia lukuun ottamatta.
Raja-Jooseppi on jouluaaton aattoon asti ainoa paikka, josta henkilöliikenne pääsee kulkemaan Suomen ja Venäjän välillä. Myös kansainvälisen suojelun hakeminen on keskitetty sinne. Rajanylityspaikka on avoinna aamukymmenestä kahteen iltapäivällä.
Rajavartioston mukaan tilanne Raja-Joosepissa oli eilen hallinnassa eikä tulijamäärä yllättänyt.
Eilen Raja-Jooseppiin saapui Venäjältä 55 ihmistä. He saapuivat rajanylityspaikalle puolen päivän aikoihin.
Lapin rajavartioston mukaan heistä 35 kertoi olevansa Syyriasta, kuusi Jemenistä, kuusi Marokosta, kolme Irakista, kolme Intiasta ja yksi Algeriasta sekä yksi Egyptistä.
Rajavartioston mukaan tilanne Raja-Joosepissa oli eilen hallinnassa eikä tulijamäärä yllättänyt. Myös suurempiin tulijamääriin on vartioston mukaan varauduttu.
Hallitus päätti perjantaina, että itärajalta Suomeen tulevia ihmisiä ryhdytään rekisteröimään järjestelykeskuksissa.
Lapin rajavartiosto kertoi eilen, että itärajan yli Suomeen tulleet ihmiset ohjataan Raja-Joosepista eteenpäin bussikuljetuksella, jolla heidät viedään Maahanmuuttoviraston (Migri) osoittamaan paikkaan, pääsääntöisesti Ouluun.
Migri taas kertoi, että Oulun vastaanottokeskuksessa asuville ukrainalaisille etsitään seudulta muuta majoitusta, koska vastaanottokeskuksen tiloja tarvitaan turvallisuusviranomaisten työhön. Maahanmuuttovirasto valmistautuu perustamaan järjestelykeskuksen Ouluun. Päätöstä keskusten perustamisesta Ouluun tai muualle ei ole vielä viraston ylijohtajan Ilkka Haahtelan mukaan tehty.
Hallitus päätti perjantaina, että itärajalta Suomeen tulevia ihmisiä ryhdytään rekisteröimään järjestelykeskuksissa. Päätös koskee niitä maahantulijoita, joilla ei ole kunnossa olevia matkustusasiakirjoja.
Järjestelykeskus on Migrin alaisuudessa toimiva valvottu keskus, jossa poliisi ja muut viranomaiset rekisteröivät turvapaikkahakemukset ja ottavat tulijoilta biometriset tunnisteet eli esimerkiksi sormenjäljet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





