PTT arvioi asuntojen hintojen nousevan maaseudulla
Maaseudulla asuntokauppa reagoi herkästi paikallisiin muutoksiin. Kaupungeissa asuntojen hinnat seuraavat tarkemmin talouden yleistä kehitystä. Pentti Vänskä Kuva: Viestilehtien arkistoAsuntojen hinnat maaseudulla nousevat ensi vuonna noin prosentin tai kaksi. Kaupungeissa hinnat laskevat kaksi prosenttia, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT.
Hintojen lasku kaupungeissa johtuu talouden epävarmuudesta. Moni talouden tekijä tukisi asuntojen hintojen nousua, mutta PTT arvioi, että talouden epävarmuus kumoaa ne.
Kaupungeissa hintoja määrittää kotitalouksien tulojen kehitys. Tulot ovat tällä hetkellä kasvussa, mutta niitä ei käytetä asunnon hankintaan. Ihmiset pelkäävät työttömyyttä ja asuvat mieluummin vuokralla.
Maaseudulla mekanismi on erilainen. Hintoihin vaikuttavat eniten rakennuskustannusten muutokset ja paikalliset tekijät.
”Rakennuskustannukset nousevat ensi vuonna arviolta 1–2 prosenttia”, PTT:n tutkimusjohtaja Markus Lahtinen sanoo.
Hintojen kehitys on melko samanlainen kaikissa kaupungeissa. Maaseudulla paikkakuntien välillä voi olla paljonkin eroja. Siksi arvio hintojen noususta toteutuu todennäköisemmin rakennettaessa uutta kuin vanhojen asuntojen kaupassa.
Maaseudulla asuntokauppaan vaikuttaa paikallinen talous. Asuntojen hinta voi voimakkaasti laskea, jos jokin talouden tukijalka irtisanoo voimakkaasti. Näin on käynyt esimerkiksi yhdestä teollisuudenalasta riippuvaisissa kunnissa, joissa tehdas on lakkautettu.
”Hinnat voivat myös nousta nopeasti. Näin on käynyt paikkakunnilla, joille perustetaan uutta kaivosta. Asuntoja ei ehditä rakentaa kysynnän tahtiin, joten hinnat nousevat väliaikaisesti. Maaseudulla pystytään lisäämään rakentamista helpommin kuin kaupungissa”, Lahtinen sanoo.
Asuntojen hinnat pysyvät vakaina seuduilla, joissa maatalous on vahvaa.
”Maataloudessa on toki epävarmuutta, mutta se ei johdu suhdanteista kovin paljon, joten talouden yleinen epävarmuus ei vaikuta asuntojen hintoihin”, Lahtinen sanoo.
Maaseudulla myöskään maan arvo ei vaikuta asuntojen hintaan samalla tavalla kuin kaupungeissa, koska tonttimaata on tarjolla helpommin.
Asuntomarkkinoilla ei ole kuplaa, jonka puhkeaminen saisi asuntojen hinnat laskemaan rajusti, Lahtinen arvioi. Myöskään hintojen nousua ei ole näkyvissä, vaikka korot pysyvät alhaalla ja kotitalouksien tulot kasvavat.
Lahtinen heittää kuitenkin vahvan jossittelun. Jos epävarmuus hellittää, tulee asuntojen hintaan nopea nousu. Se johtuu siitä, että omistusasuminen on vuokralla asumista halvempaa edullisten korkojen vuoksi.
Mutta jos epävarmuus väistyy, alkaa kauppa käydä. Kysynnän kasvu nostaa hintoja.
Varaus ennusteelle tulee myös euron tilanteesta. Ennuste edellyttää, että euro pysyy vakaana.
Talousnäkymien heikentyminen ja euroalueen velkakriisin aiheuttama epävarmuus pysäyttivät asuntojen hinnan nousun jo heinäkuussa koko maassa.
Loppuvuoden aikana hinnat lähtivät lievään laskuun.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
