Ympäristökäytöksen malli opitaan jo kotona
Ympäristökäyttäytymisen malli opitaan kotona, filosofian maisteri Jaana Leppänen toteaa väitöskirjatyössään.”Vaikka koulu ja muut instituutiot vastaavat enenevästi nuorten ympäristökasvatuksesta, ympäristövastuun perusta rakentuu kodeissa”, Jaana Leppänen korostaa.
Leppänen selvitti lasten ja nuorten välisiä yhteyksiä ympäristöasenteissa, -tiedoissa ja -käyttäytymisessä. Naiset ja tyttäret asennoituvat myönteisemmin ja käyttäytyivät ympäristöystävällisemmin kuin ikäryhmänsä miehet.
Pojan ja isän välisessä luontoharrastuksessa löytyi samankaltaisuutta, samoin äidin ja tyttären väliltä kierrätyksestä.
Nuoret ovat tulevaisuuden ympäristöpolitiikan tekijöitä sekä tulevien sukupolvien kasvattajia. Siksi ei ole yhdentekevää, mitä he ympäristöasioista ajattelevat ja miten niissä toimivat.
Ympäristönäkökulmaa voisi tulevaisuudessa vahvistaa kaikilla koulutuksen sektoreilla, vapaa-ajan toiminnoissa sekä järjestöissä, Leppänen esittää.
Leppäsen ympäristötieteiden väitöskirja tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa viime perjantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

