Norpan suojelua jatkettava heinäkuulle
Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) toivoo, että Saimaalla saimaannorppa-alueilla toimivat kalastajat jatkaisivat vapaaehtoisesti kuukaudella nykyisiä kalastusrajoituksia.
Maa- ja metsätalousministeriön asettamat kalastusrajoitukset ovat vielä voimassa kesäkuun asti.
Ympäristöministeriö on neuvotellut uusista kalastusrajoituksista ja suojelutoimista. Ministeriö haluaisi pidetään kalastuskieltoa kuukaudella, jotta verkkokalastus olisi norppa-alueilla pysyvästi kiellettyä myös heinäkuussa.
Niinistön mukaan ainakaan tänä vuonna kalastusrajoitusaikoihin ei tule pidennyksiä. Hän toivookin nyt paikallisilta kalastajilta harkintaa.
”Toistan vanhan vetoomuksen ja toivon, että verkkokalastuksesta pidättäydyttäisiin vielä heinäkuussakin”, sanoo Niinistö.
Niinistön mukaan suojelutoimien vaikuttavuutta arvioidaan ministeriössä. Uusien tutkimusten perusteella kuutit liikkuvat paljon laajemmalla alueella kuin ennen luultiin. Siksi myös kalastusrajoituksien laajentamista pohditaan.
”Tänä vuonna talvehtiminen on sujunut hyvin. Norppakanta on päässyt elpymään ja norppia on nyt yli 300.”
”Tärkeintä on, että heinäkuussa verkkoihin jäisi mahdollisimman vähän kuutteja.”
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
