Viiden vuorokauden sää Sää eilen Pääosin poutaistamutta melko pilvistä
JAKSON ALKUPUOLELLA SUOMEN eteläpuolella oleva korkeapaine pitää Suomen sään enimmäkseen poutaisena. Lounaasta virtaa myös lämmintä ilmaa ja sää on osaksi selkeää. Perjantaina matalapaine kulkee Suomen pohjoispuolitse itään ja sen jälkeen viikonloppuna luoteesta virtaa viileämpää ilmaa koko maahan. Monin paikoin tulee myös sadekuuroja.
PÄIVÄLÄMPÖTILAT OVAT ALUKSI suuressa osassa maata 15 ja 21 asteen välillä. Viikonloppuna lämpötilat laskevat etelässä 15 ja Lapissa 10 asteen vaiheille. Yön alin lämpötila on yleisesti 5 ja 12 asteen välillä, viikonloppuna yötkin viilenevät pohjoisesta alkaen.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on enimmäkseen 2–10 milliä, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa paikoin 10–30 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana etelässä sateet jäävät vähäisiksi, pohjoisessa on epävakaista ja tavanomaista viileämpää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
