Kalastajien hyljesietopalkkiot haussa
Ammattikalastajat voivat saada sietopalkkiota hylkeiden aiheuttamien vahinkojen korvaamiseksi. Viime vuotta koskevan palkkion hakuaika on maaliskuun puolivälistä huhtikuun puoliväliin.
Hakemukset toimitetaan elykeskukseen.
Hakemusasiakirjat on lähetetty kaikille ammattikalastajille luokissa 1 ja 2. Asiakirjat ovat tulostettavissa myös maa- ja metsätalousministeriön verkkosivuilta.
Sietopalkkio kohdennetaan erityisesti rannikkokalastajien pieni- ja keskituloisille kalastajille. Ministeriön arvion mukaan ammattikalastajilla, joiden saaliit ovat suuret, on suhteessa vähemmän hylkeistä johtuvia ongelmia kuin pieni- ja keskituloisilla ammattikalastajilla.
Euroopan kalatalousrahaston hyljesietopalkkioiden määrärahat ovat vähentyneet vuosi vuodelta. Viime vuoden palkkioihin varattiin Suomen elinkeinokalastuksen toimintaohjelmassa 1 375 000 euroa. Tänä vuonna maksetaan sen verran, mitä varoja on jäänyt käyttämättä.
Ensi vuonna palkkiot maksetaan uudesta rahastosta.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
