Kosteassa karjasuojassa piilee vaaran paikka
Viljelijä liukastuu ja kaatuu yleisimmin sisätöissä karjasuojassa kuin matkalla sinne taikka ulkotöissä. Kädet ja jalat ovat eniten vaarassa näissä turmissa.
Viljelijöille korvattiin toissa vuonna yhteensä 1 589 kaatumisesta johtunutta työtapaturmaa. Tämä on 35 prosenttia ammattiryhmän kaikista työturmista. Yhteensä niitä oli 4 553.
Työturvallisuuden asiantuntija Erkki Eskola sanoo kaatumisten ja liukastumisten määrän pysyvän tasaisena vuodesta toiseen. Eskola työskentelee Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa.
”Aika yleisiä ovat ranteen sekä nilkan ja polvien vammat.”
Eskola neuvoo huolehtimaan kulkutiet vapaiksi ja kuiviksi eläinsuojissa. Niissä sattuu yli kaksi kertaa enemmän liukastumisia ja kaatumisia kuin muissa maatilan työvaiheissa.
Seisova vesi ja kosteat paikat muodostavat vaaranpaikkoja tuotantorakennuksissa. Hyvä valaistus on tärkeää. Hyvät jalkineet ja varsinkin niiden pohjat vähentävät kaatumisen riskiä.
”Rehut ja lanta taikka tavarat muodostavat vaaranpaikkoja kulkuväylillä.”
Rakennusvaiheessa voi riskiä pienentää tekemällä loivia luiskia tasolta toiselle. Niissä on työturman vaara selvästi pienempi kuin portaiden askelmia loikittaessa.
Hyväpohjaiset kengät varmistavat samoin ulkona kulkemisen turvallisuutta. Ulkojalkineiden nastoitus auttaa. Tiet ja kulkuväylät ulkona kannattaa hiekoittaa.
”Kelit ovat tosi pahoja, kun välillä sulaa ja taas jäätyy”, Eskola muistuttaa.
Keski-ikäiset nelikymppiset ja viisikymppiset viljelijät liukastuvat lukumääräisesti selvästi muita ikäluokkia yleisemmin työtapaturmia. Naisten riski on pienempi kuin miehillä.
Tuhannesta myel-vakuutetusta kaatui itselleen työtapaturman 23 miestä vuonna 2010, kun samasta määrästä naisia liukastui kymmenen vähemmän eli 13 vakuutettua.
”Viljelijän kaatuminen maksoi keskimäärin 5 000 euroa”, Eskola laskee.
Kustannus koostuu Melan korvaamista tapaturman hoitokuluista ja kustannuksista.
Maatalousyrittäjien tapaturmavakuutus korvaa työasioissa liikkuvan viljelijän kaatumisia ja liukastumisia. Päivärahoja maksetaan, tapaturmaeläkkeitä ja kuntoutusta.
Vapaa-ajan kaatumiset eivät ole mukana Melan luvuissa. Niitä se korvaa, jos viljelijällä on sieltä vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
JUHANI VIITALA
Viljelijän
kaatuminen
maksoi
keskimäärin
5 000 euroa.
erkki eskola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
