HS: Poliisihevoset käyvät vähiin – Turku luopui viimeisestä
Toinen Turun viimeisistä muutti töihin Helsinkiin, toinen siirtyi eläkkeelle.
Turusta Helsinkiin muuttava poliisihevonen päässee jatkossa mukaan myös pääkaupungin hevosparaateihin. Kuva: Markku VuorikariHelsinki on nyt Suomen ainoa kaupunki, jonka kaduilla partioi ratsupoliiseja, kertoo Helsingin Sanomat tämän päivän uutisessaan.
Viime viikkoon saakka Turussa oli vielä kaksi poliisihevosta. Lounais-Suomen poliisi päätti kuitenkin luopua ratsupoliisiyksiköstään.
Kahdesta viimeisestä hevosesta toinen, kuusivuotias Ivan-ruuna, jatkaa työtään Helsingissä. Toinen siirtyi jalkavaivojen vuoksi sivuun. Sitä ei kuitenkaan lopetettu.
Helsingin Sanomien haastattelema vanhempi konstaapeli Jukka Aarninsalo Helsingin ratsupoliisista kertoo Ivan sopeutuneen hyvin maisemanvaihdokseen. Sille on luvassa Helsingissä enemmän toimintaa tavanomaisen partioinnin lisäksi.
Aarnisalo luonnehtii Ivania rohkeaksi, uteliaaksi ja ennakkoluulottomaksi.
"Tiettävästi Turun murteesta johtuvaa kielimuuriakaan ei ole ilmennyt", Helsingin Sanomat veistelee.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
