Vaalitutkija pilkkoisi Uudenmaan vaalipiirin
Vaalipiirijaot muuttuvat tämän vuoden eduskuntavaaleissa. Itäisen Suomen kaksi vaalipiiriä yhdistyvät, jolloin piirien määrä vähenee viidestätoista kolmeentoista.
Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon vaalipiireistä tulee Savo-Karjalan vaalipiiri, Kymen ja Etelä-Savon vaalipiireistä taas Kaakkois-Suomen vaalipiiri.
Kaakkois-Suomesta uuteen eduskuntaan valitaan 17 ja Savo-Karjalasta 16 kansanedustajaa.
Savo-Karjalan vaalipiirin alueelta valitaan yksi edustaja enemmän kuin neljä vuotta sitten, Kaakkois-Suomesta puolestaan yksi edustaja vähemmän.
Vaalipiirien paikkaluku määräytyi 31. lokakuuta 2014 tarkastetun asukasluvun perusteella.
Ylivoimaisesti suurinta vaalipiiriä, Uuttamaata, pidetään monesti vaalituloksen kannalta ratkaisevimpana alueena.
Vaalitutkija Sami Borg Tampereen yliopistosta katsoo, että Uusimaa olisi järkevää pilkkoa, sillä se on väestö- ja kansanedustajamäärältään suhteettoman suuri muihin vaalipiireihin verrattuna.
”Uusimaa ei välttämättä ole alueellisesti liian suuri, mutta eduskuntavaaliehdokkaille se on valtavan kallis vaalipiiri kampanjoida. Uudellamaalla täytyy saada ihan eri tavalla medianäkyvyyttä kuin muissa vaalipiireissä”, Borg sanoo.
Vaalitutkijan mielestä ei ole myöskään hyvä asia, että yhden vaalipiirin painoarvo korostuu liikaa.
Itäisen Suomen vaalipiirijaon muutoksissa Borg näkee sekä hyviä että huonoja piirteitä.
”Myönteistä on, että äänikynnys vaalipiireissä laskee. Sellaiset pienemmät ryhmittymät, jotka aiemmin eivät ole saaneet yhtään edustajaa läpi, saavat nyt todellisen mahdollisuuden siihen. Toivottavasti tämä myös innostaa ihmisiä äänestämään aktiivisemmin.”
Toisaalta vaalipiirien koon kasvaessa kampanjakustannukset väistämättä nousevat.
”Se, että yksittäisten ehdokkaiden kampanjakustannukset kasvavat, ei välttämättä kohtele esimerkiksi nuoria ehdokkaita reilusti. Eri ehdokkailla on erilaiset resurssit rahoittaa vaalikampanjoitaan.”
Vaalipiirijakojen muuttelua parempi keino tasata alueellista edustusta olisi Borgin mukaan tasauspaikkajärjestelmään siirtyminen.
”Tasauspaikkajärjestelmä voisi toimia Suomessa. Useissa muissa maissa se on käytössä. Kun osa vaalipiirien paikoista jaetaan tasauspaikkoina valtakunnallisen tuloksen perusteella, poliittinen suhteellisuus toteutuu mahdollisimman hyvin.”
Borg muistuttaa, että Suomessa eduskuntavaalit käydään vaalipiireittäin.
”Laskennallisestihan tulokset ovat vaalipiirikohtaisesti täysin toisistaan riippumattomia.”
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
