Sunnuntaisuomalainen: Kiristynyt rajavalvonta teki passeista rikollisten bisneksen
Paperittomat ovat joutuneet hyväksikäytön uhreiksi.Yhä useammalla EU:n rajat ylittävällä on väärennetty EU-maan passi, kertoo Sunnuntaisuomalainen. Väärennösten ohella maahantulijoille kaupataan varastettuja tai hävinneiksi ilmoitettuja passeja.
Osa ihmisistä myös myy itse passinsa eteenpäin, jotkut rahaa saadakseen ja jotkut auttaakseen omia sukulaisia pääsemään maahan.
Ilmiö on levinnyt myös Suomeen. Rajavartiolaitoksen mukaan vuosina 2014–2015 tapauksia oli noin sata vuodessa, viime vuonna vähentyneen maahantulon vuoksi noin jonkin verran vähemmän.
Yleisimmin vääriä tai väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia löydetään Helsinki–Vantaan lentoasemalla sekä Helsingin ja Turun satamissa.
Syynä pimeän passikaupan yleistymiseen on EU:hun pyrkivien siirtolaisten määrän tuntuva kasvu sekä rajavalvonnan kiristyminen sen myötä.
Passibisnes pyörii Sunnuntaisuomalaisen haastatteleman Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikön Kari Kettusen mukaan erityisesti Kreikassa, Italiassa ja Espanjassa. Laittomasti Eurooppaan tulleet hankkivat pimeän passin pystyäkseen jatkamaan matkaansa muihin EU-maihin.
Sunnuntaisuomalainen muistuttaa, että väärennetyn tai toiselle kuuluvan henkilöllisyystodistuksen käyttäminen on rikos.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

