Komisarion kuolema
PERJANTAIVIERAS
Joululahjasäkistä löytyi tänä vuonna paljon kirjallisuutta. Kun nuorimmainen oli lahjat jakanut ja ne oli sivistyneesti ja yllätysmomenttia pidentäen vuorotellen avattu kääreistään, oli osakseni tullut pino kirjoja ja villasukat.
Pistin sukat jalkaani ja räppäsin liikkeelle pari päivää kestäneen lukumaratonin. Aloitin ruotsalaisen Leif G. Perssonin paksusta dekkarista nimeltä Matkan pää (2011). Tekijä on aiemmista kirjoistaan tuttu. Hän on Ruotsissa tunnettu kantaa ottava julkisuuden hahmo, poliisikorkeakoulun opettaja, kriminologian professori ja ties mitä. Hänen arvauksensa Olof Palmen murhasta ja kirpeä Palmen murhatutkinnan kritiikki on kaiketi parasta, mitä tuosta rikoksesta on kirjoitettu.
Perssonin kirjojen sankari on komisario Lars Martin Johansson, Norlannista kotoisin oleva leveäharteinen ja ryhävä tyyppi, tervejärkisyyden perikuva. Kovasti muuten elämänasenteeltaan suomalaista muistuttava hahmo. Johansson on Perssonin kirjoissa ehtinyt olemaan paitsi tukholmalaiskomisario, myös keskusrikospoliisin päällikkö ja suojelupoliisi Säpon johtaja.
Johanssonilla on kolme ohjetta tutkijalle. Hyväksy tilanne. Perehdy koko aineistoon. Vihaa sattumaa. Vaikein asia on juuri tuo ensimmäinen kohta.
Johanssonin lempinimi kirjoissa on ”mies, joka näkee kulman taakse”. Tällä kuvataan hänen kykyään nähdä rikoksen koko horisontaalinen maisema ja päätellä kauan ennen muita, miten asian on täytynyt tapahtua. Epäilemättä luonnehdinta pätee jollain tapaa myös itseensä kirjailija Perssoniin.
On olemassa ihmisiä, jolla oikeasti on tällaisen päättelyn kultainen lahja. Heitä on lääkäreissä, yrityskonsulteissa, kuntien luottamushenkilöissä, maanviljelijöissä. Arvelen, että tällainen lahjakkuus päättelyssä karttuu ajan mittaan kun tekijä käy läpi tapauksia toisensa jälkeen. Filosofeista Aristoteles on tällaisen ajattelun edustaja.
Kaikkien ruotsalaisten dekkareiden tapaan rikosromaani on samalla yhteiskuntakritiikkiä. Perssonin kahdeksassa kirjassa on ties kuinka monta sitaatiksi kelpaavaa lausetta. Osa niistä on universaaleja havaintoja, osa iskee kuplamuoviin pakattuun sosialidemokraattisen hyvinvointivaltioon. Ja osansa saa poliisikunnan se osa, joka samastaa lain ja järjestyksen ja oikeistopopulistisen poliittisen toiminnan.
Jo ennen viimeisimmän kirjan puoltaväliä lukija havaitsee, että kirjailija suunnittelee komisarion kuolemaa. Ei perhana, ei kai se näin mene… Jospa tämä onkin vaan taitavan kirjailijan harhautusta. Päähenkilöön Lars Martin Johanssoniin samastuu nimittäin niin vahvasti, että hänen kolotuksensa ja kremppansa ja päänsärkynsä alkavat tuntua omilta vaivoilta. Hänen puolestaan suree jo ennen jutun ratkeamista.
En paljasta kirjan loppuratkaisua. Sen voi kyllä todeta, että kirjailijakin on tiiponnut kahden vaiheilla eikä ole ollut ihan varma, miten kirjan päättäisi. Ja kuinka paljon hän kirjoittaa itsestään, kuinka paljon komisariosta. Kannattaa perehtyä koko aineistoon!
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
