Mönkijän kanssa metsää hoitamaan
Mikko Salminen havainnollistaa mönkijän ketteryyttä syvässä hangessa. Hanne Manelius Kuva: Viestilehtien arkistoPETÄJÄVESI (MT)
”Olisikohan mönkijälläni ajettu kaiken kaikkiaan viisi tuntia muuta kuin hyötyajoa metsänhoidossa?” pohtii Mikko Salminen.
Vuosien saatossa hän on kehittänyt työvälineitä ja -tapoja joka lähtöön.
Metsätiet pidetään kunnossa höyläämällä ja jyräämällä. Metsänhoitotöihin löytyy avuksi kalustoa puun ja varusteiden kuljetukseen sekä lannoitteiden ja torjunta-aineiden levitykseen.
Harkinnassa on ollut myös nosturillinen puukärry. Jopa yli 10 000 euron hinta kuitenkin mietityttää.
”Sen käyttö olisi itselläni varmaankin lähinnä lumenkaatojen ja vastaavien raivausta. Sellaista metsänsiistimispuuhaa.”
Salminen korostaa, että jouhevimmin työt sujuvat, jos metsään jättää mönkijän mentäviä uria. Urien tiheys riippuu siitä, mitä metsässä tarvitsee tehdä.
”Jos perässä on lannoituslaitteistoa, uria tulee olla noin 20 metrin välein. Taimikkoa ja nuorta metsää hoidettaessa sopiva väli on 60 metriä. Silloin työ pysyy vielä mielekkäänä.”
Mönkijän leveys on noin 1,3 metriä. Uran leveys riippuu pitkälti kuskin mieltymyksistä.
”Jos haluaa ajella rauhassa, voi jättää parin metrin uran. Itseäni eivät kuusen alaoksat niin haittaa, ja niiden karsiminen olisi joka tapauksessa melko työlästä.”
”Minun ei oikeastaan koskaan tarvitse ajaa yli neljääkymppiä. Mönkijä ei ole minulle mikään hurjastelupeli.”
Salminen on omassa ajattelussaan jakanut maastotiet neljään eri luokkaan. Metsäautoteitä seuraavat mönkijän leveydelle tehdyt tiet, mönkijän painamat maastourat ja koskematon maasto.
Mönkijätiet syntyvät vaivattomimmin, kun ojituksen yhteydessä nouseva maa-aines kasataan toiselle penkalle ja muokataan tieksi.
Omassa metsänhoidossaan Salminen pyrkii tekemään metsäautotieltä kuviolle yhden helposti ajettavan tukilenkin, jonka lisäksi jätetään kapoisempia uria metsänhoitotöihin.
”Urien jättäminen ei ole mielestäni niinkään kustannuskysymys kuin tulevaisuuden metsänhoitotöiden huomioon ottamista.”
Kun Salminen esittelee telamönkijän maasto-ominaisuuksia, ajaminen näyttää vaivattomalta. Kulku on vakaata, koska paino jakautuu neljään pisteeseen leveille teloille.
”Moottorikelkalla pitää joskus osua juuri oikeaan kohtaan, että pääsee eteenpäin. Jos tällä ajaa vähän huti, laitetaan pakki päälle ja matka jatkuu.”
Salminen omistaa metsää muun muassa Petäjävedellä. Kyseinen palsta sijaitsee yli 200 metrin korkeudella, joten lunta riittää talvisin.
Mönkijä kyntää hankea helpon näköisesti. Liikkumisen vaivattomuuden huomaa etenkin Salmisen loikatessa hankeen lumen määrää havainnollistaakseen.
”Luulin, että olisi vain yli polven”, mies huikkaa vyötäröään myöten hangessa.
Salminen kuvailee mönkijäänsä metsänhoitopuuhien tukikohdaksi. Kaikki tarvittava on kiinni joko takatelineessä tai muissa kiinnikkeissä pitkin menopeliä.
”Tässä kulkee kaikki mukana. Kätevä juttu, jos on hajamielisyyteen taipumusta.”
Hän uskoo, että mönkijällä liikkumisen helppous laskee kynnystä lähteä metsätöihin.
”Kyllä siinä on psykologista vaikutusta. Aikamiehestä löytyy sen verran pojanviikaria.”
ANTTI HIRSAHO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
