Puukauppa vetää nyt henkeä
Kevättalvella ylikierroksilla käynyt puukauppa on rauhoittunut. Nyt kauppoja solmitaan viimevuotista hitaammalla tahdilla.
”Puun menekki on heikentynyt etenkin Etelä-Suomessa. Ostajat vetävät selvästikin henkeä ja sulattelevat varastojaan”, kertoo tutkimuspäällikkö Erno Järvinen MTK:sta.
Järvinen ei ole yllättynyt puun kysynnän vähenemisestä. Yhtiöillä on paljon katkottua puuta varastoissa. Siksi osa sahoista piti jo kevään lopulla taukoa puiden vastaanotosta.
Etenkin kuusitukkia on ollut välillä tarjolla kysyntää enemmän.
Sen tarjontaa on lisännyt hyönteistuhojen pelko. Kirjanpainajatuhot levisivät viime kesänä Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon.
”Puun osto on Etelä-Suomessa edelleen hyvin valikoivaa. Pohjois-Suomessa tukilla on parempi kysyntä.”
”Toisaalta metsäteollisuuden tuotteilla on hyvin menekkiä. Puuta siis tarvitaan ja todennäköisesti puukauppa vilkastuu taas syksyllä.”
Keväällä puukaupan vauhti kiihtyi lähes kolmannesta viimevuotista kovemmaksi.
Myös hakkuut hätyyttelivät aiempia ennätyksiä.
Vielä tällä hetkellä puukauppojen kertymä koko alkuvuodelta on jonkin verran viimevuotista edellä. Järvisen mukaan ostojen kasvattamisen tiellä on sellutehtaiden kapasiteetin loppuminen kesken. Tehtaat eivät yksinkertaisesti pysty imemään nykyistä enempää puuta.
”Kokonaisuutena puukaupan vire on ollut positiivinen. Metsänomistajat ovat erittäin tyytyväisiä siihen, että metsäteollisuus on ilmoittanut puun käyttöä lisäävistä investoinneista.”
Metsänomistajille tärkeätä on tukin kysyntä. Se taas on kiinni sahauksesta. Sahat kasvattivat alkuvuoden aikana tuotantoaan ja vientiään tuntuvasti.
Myös vientihintoihin saatiin pientä parannusta, kun Saksa ja Britannia lisäsivät ostojaan. Sahurit odottavat, että sahatavaran tarjonnan kasvu kiristää kilpailua jatkossa.
Metsäntutkimuslaitos ennustaa hakkuiden nousevan 58 miljoonaan kuutiometriin tänä vuonna.
Yksityismetsistä siitä hakataan 46 miljoonaa kuutiota. Se tarkoittaa puun käyvän hyvin kaupaksi syksyllä. Vaikka puun kysyntä on kovaa ja tuonti supistuu, Metla odottaa, että kantohinnat pysyvät suunnilleen viimevuotisella tasolla.
Mikäli ennuste pitää, havutukit myydään tänä vuonna keskimäärin 56 ja koivu 42 eurolla kuutiolta.
Mänty- ja koivu kuitupuun kantohinta jää 16 euroon ja kuusikuitupuun noin 18 euroon kuutiolta.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
