KIRJA Euron vahva puolustus

Olli Rehnin Myrskyn silmässä on kattava selonteko euron kriisivuosista ja euron pelastamistalkoista.

Tekijä itse sanoo kirjansa olevan vastaisku populismille. Populismia on kaikki, mikä herättää epäilyjä euron selviytymisestä. Niinpä kirjan arviointikin saattaa olla populismia.

Lukija, vaikka hyväksyisikin Rehnin ajatukset monilta osin oikeiksi, joutuu kuitenkin varsin useasti kyselemään, onko euron tie se, minkä Rehn kartoittaa, kieltämättä urhean optimistisesti ja tietenkin virkansa puolesta.

Lopputulos on selvä: ainoa vaihtoehto on, että euro on ja pysyy, vaikka kriisi on jatkunut jo vuosia. Työtä tehdään hartiavoimin ”myllerryksen” voittamiseksi ja siinä työssä onnistutaan.

Tästä Rehn haluaa vakuuttaa lukijansa, keitä he sitten ovatkaan. Kansanedustajat, poliittiset päättäjät, talouden tuntijat, media jne? Tavallinen keskivertokansalainen tuskin jaksaa syventyä kirjaan.

”Myllerrys” kuvaa rahamarkkinoitten nykyistä liikehdintää. Rahoitussektori, tuo ”runsaasti lisäarvoa tehnyt ja tekevä” toimiala on kriisissä. Tämä on Rehnin luonnehdinta rahamaailman toiminnasta. Minkälaisesta lisäarvosta mahtaa olla kysymys? Onko se virtuaalirahan luomista, yksinkertaistaen pelivälineitten hankintaa finanssimaailman toimijoiden käyttöön?

Rehn jättää pankkisektorin ja sijoittajien osuuden myllerryksen syntyyn varsin vähälle huomiolle, vaikka tähdentää, kuinka tärkeää on analysoida oikein kriisin syyt.

Eikö suurin sääntöjen rikkoja ole ollut rahoitussektori kaikkine osineen? Se ei välittänyt reaalitalouden lainalaisuuksista mitään.

Katteetonta rahaa todella tehtiin, niin että sen määrä on monikymmenkertainen reaalitalouden ”pyörittämiseen” tarvittavaan määrään verrattuna.

Kun reaalitalous eli koko maailman tuotanto (BKT) on runsaat 70 miljardia euroa/per vuosi, rahaa on tileillä ja taseissa 15 000 miljoonaa miljardia euroa eli käsittämätön luku.

Nämä luvut ovat peräisin Esko Seppäsen Emumunauksesta, joka on räväkkä oppositioteos Myrskyn silmässä -teokselle.

Tuskin tekijät tiesivät toistensa projekteista, vai olisiko Olli Rehn saanut tietää Seppäsen aherruksesta ja sen takia kiiruhtanut kirjoittamaan Seppäselle vastavalkean.

Amerikkalaisen äskettäisen Talouden madonluvut -dokumenttiohjelman mukaan rahoitussektori on suurin syntipukki nykyiseen länsimaiseen kriisiin. Totena lienee pidettävä muun muassa dokumentin tietoa: maailman kaikesta rahasta 97 prosenttia on velkarahaa.

Tämä virtuaaliraha on houkuttanut euromaat (ja Amerikan) elämään yli varojensa ja nauttimaan elintasosta, johon niiden oma tekeminen ei riitä. Näin euromaat ovat velkaorjuudessa; se on kriisin oikea nimitys.

Velkakahle on pohjoisen euron alueella toki höllempi kuin etelässä.

Rehn kirjaa toimia, joita on tehty euromyllerryksen laannuttamiseksi. Kieltämättä ne lisäävät uskoa kriisistä selviämiseen. Ainakin tavoite on antaa välineitä euron puolustajille populismia vastaan.

Ydinsanoma on, että euron pelastaminen vaatii yhteisöllisyyttä. Valtioitten on tuettava toisiaan, veloista on viime kädessä yhteisvastuu. Yhteisvastuu toteutuu, kun tiivistetään Euroopan talous- ja rahaliittoa. Rehnin mukaan se ei ole liittovaltiollistamista. Joka tapauksessa nyt on hahmottumassa EMU 2.0.

Tämän kaiken voi kyllä uskoa. Mutta että veloista selvitään elintasoa laskematta uskomalla lujasti talouden kasvuun, saattaa olla liiallista optimismia. Kriisiä edeltäneet kasvun vuodet olivat virtuaalirahan tuomaa ”lisäarvoa”.

Selvää sen sijaan on, että kriisi jatkuu vuosia ja vuosia. Pakkosopeutuminen kriisin (velan)hoidon vaatimiin muutoksiin merkitsee elintason laskua, ei kasvua. Sellaisesta näköalasta puhuminen ei liene populismia.

Varautuminen vähittäiseen länsimaiden elintason heikkenemiseen on otettava Euron ja koko EU:n pelastamisessa vakavasti esille, vaikka länsimaiden tuhosta ei vielä puhuttaisikaan tosiasiana.

Länsimaiden nykytilasta kertoo parisen vuotta vanha Timo Vihavaisen ansiokas teos Länsimaiden tuho. Siihen tutustumista voi myös suositella muun kriisikirjallisuuden ohella.

MARTTI FRANSSILA

Olli Rehn: Myrskyn silmässä.

190 sivua. Otava.

Avaa artikkelin PDF