PS-nuoret lähtee eurooppalaisesta kattojärjestöstään turkkilaisjärjestön takia
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutilan mukaan PS-nuoret ryhtyy jatkossa tiivistämään kahdenvälisiä suhteitaan erityisesti Pohjoismaissa. Ruotsidemokraattien kanssa PS-nuorilla ei ole virallista suhdetta.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila kuvattiin Vantaalla viime marraskuussa. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENPerussuomalaisten nuorten edustajisto on päättänyt, että nuorisojärjestö eroaa eurooppalaisesta kattojärjestöstään European Young Conservativesista. Eron syynä on se, että turkkilaisen AKP-puolueen nuorisojärjestö on edelleen EYC:n jäsen. PS-nuoret on liittymisestään vuonna 2014 lähtien vaatinut, että AKP-nuoret tulisi saada ulos järjestöstä. AKP on Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin puolue.
Perussuomalaisten nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila sanoo, ettei PS-nuoret voi tehdä minkäänlaista yhteistyötä AKP-nuorten kanssa.
"Emme voi kuulua järjestöön, jonka jäsenenä toimii eurooppalaisia arvoja vastaan toimiva Turkin uuden sulttaanin nuorisojärjestö", Voutila sanoi.
Voutila sanoi STT:lle, että PS-nuoret sai tukea vaatimukselleen AKP-nuorten sulkemisesta pois, mutta ei kuitenkaan riittävästi.
EYC:llä on parikymmentä jäsentä EU-maista ja EU:n ulkopuolisista eurooppalaisista maista ja yhteistyösuhde Yhdysvaltojen republikaanien nuorisojärjestöön ja Israelin Likudiin. Se on liittoutunut EU-parlamentissa konservatiivisten ja EU-vastaisten puolueiden ACRE-ryhmän kanssa.
Voutilan mukaan PS-nuoret ryhtyy jatkossa tiivistämään kahdenvälisiä suhteitaan erityisesti Pohjoismaissa. Ruotsidemokraattien kanssa PS-nuorilla ei ole virallista suhdetta.
"En ole vielä heitä puheenjohtajana tavannut, mutta eiköhän heitäkin tule tavattua jossakin vaiheessa. Baltian suunta on toinen, mikä on meille tärkeä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
