UUTISTAUSTA Mainilan laukausten paluu
Nyt kun vaalien tulos on tiedossa ja pöly alkaa hiljalleen laskeutua, kannattaa luoda silmäys siihen, mitä vaalitaiston viime metreillä tapahtui.
Melko vähälle huomiolle jäi vaalien alla Pietarissa kouluihin jaettu historian opetuksen täydennysohje. Siinä muisteltiin talvisodan päättymistä 75 vuotta sitten. Oppilaille pyydettiin kertomaan, kuinka sota alkoi, kun Suomen tykistö ampui Mainilan kylän kohdalla Neuvostoliiton rajan yli surmaten neljä harjoituksissa ollutta rajavartijaa.
Sodan aloittamisen syystä on naapurissa oltu hiljaa sen jälkeen, kun venäläiset tutkijat osoittivat, että laukaukset ampui puna-armeijan oma tykistö. Viime aikoina Venäjän mediassa on kuitenkin toisteltu, etteivät tyhmät suomalaiset lainkaan ymmärtäneet, että raja kulki liian lähellä Leningradia. Mainilan laukaukset palasivat historianopetukseen tämän kampanjan päätteeksi.
Suurta huolta Suomessa aiheutti Venäjän ulkoministeriön lausunto, jonka mukaan Suomen, Ruotsin ja Pohjolan puolustusyhteistyön tiivistäminen suuntautuu Venäjää vastaan. Taustalla nähtiin Yhdysvaltain ja Naton hyökkäysvalmisteluja.
Vähemmän huomiota kiinnitettiin siihen, että yhteistyötä arvosteltiin nyt lähes samoin sanoin, joilla Neuvostoliitto syksyllä -39 vastusti silloin kaavailtua Baltian maiden puolustusliittoa.
Hankkeen taustalla nähtiin Englannin ja Ranskan juonittelua – Neuvostoliitto ja Saksa kun olivat tuolloin liitossa keskenään. Pian vaadittiin tukikohtia – ja lopun tiedämme.
Sitäkin enemmän käsiteltiin sitten syytä, joka sai Venäjän ulkoministeriön ärähtämään. Aiheen antoi toissa perjantaina norjalaisessa Aftenbladetissa julkaistu Pohjolan puolustusministerien yhteinen artikkeli.
Siinähän ministerit totesivat, että pohjoismaiden puolustusyhteistyötä on tiivistettävä Venäjän aiheuttaman sotilaallisen uhan vuoksi. Vai totesivatko?
Olen toista kertaa ollut mukana Faktabaari-nimisessä, koti- ja ulkomaisia palkintoja saaneessa hankkeessa, jonka tavoitteena on edistää tosiasioille rakentuvaa julkista keskustelua.
Tehtävänä on ollut, ensin eurovaaleissa ja nyt eduskuntavaaleissa, seurata sitä, ovatko puolueiden vaaliohjelmissa ja -kampanjoissa esitetyt, ulkopolitiikkaa koskevat väitteet totuudenmukaisia. Pohjolan puolustusministerien artikkelin aiheuttama ongelma on ollut kaikista eteen tulleista vaikein.
Ensin ei artikkelista ollut olemassa virallista käännöstä. Sellainen julkaistiin viime torstaina, siis lähes viikko kohun alkamisen jälkeen.
Käännöksen mukaan Venäjän uhasta ei puhuta mitään – Venäjän toiminnan aiheuttamista huolista ja ongelmista sitäkin enemmän.
Sen jälkeen oli selvitettävä, milloin ja mistä lähtivät liikkeelle väitteet siitä, että ministerit olivat puhuneet nimenomaan Venäjän uhasta. Vastauksen etsiminen jälkikäteen vaati salapoliisityötä.
Ensimmäinen teksti, jossa suoraan sanottiin ministereiden puhuneen Venäjän uhasta, julkaistiin Ylen nettisivuilla samana päivänä kun artikkeli julkaistiin Oslossa. Se oli otsikoitu: Ääneen lausuttu Venäjän uhka. Kirjoittaja kertoi kuulleensa asiasta aamun radiouutisista keittiötöitä tehdessään. Varmemmaksi vakuudeksi hän totesi tekstin luettuaan ministereiden sanoneen yksiselitteisesti, että nyky-Venäjä on sotilaallinen uhka.
Tästä tuli niin sanottu yleisesti hyväksytty totuus, vaikkei esimerkiksi Hesari koskaan tällaista tulkintaa julkaissut. Kun MTV:n niin sanotun pääministeritentin juontaja viime keskiviikkona sitten viritti ansan puoluejohtajille, heistä Juha Sipilä (kesk.) ja Antti Rinne (sd.) astuivat miinaan pahaa aavistamatta. Kumpikin tuomitsi vuolaasti puolustusministeri Carl Haglundin (r.) puheet Venäjän uhasta.
Seuraavana iltana selvisi, etteivät Ylen suuren vaalitentin juontajat myöskään olleet ehtineet tekstiin tutustua, muut tosin jo kyllä.
Mitä väliä tällä kaikella sitten on? Miksi saivarrella siitä, puhuttiinko tekstissä Venäjän uhasta vai ei? Samasta syystä, kuin me suomalaiset yhä saivartelemme siitä, kuka ampui ne Mainilan laukaukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
