STM kasaa vasta hipun kuntasäästöistä
Hallitus ja ministeriöt kasaavat vaikeasti miljardin euron säästöjä kuntien tehtävistä. Kuntaliiton mukaan niille olisi tulossa uusiakin tehtäviä.Hallitus lupasi rakennepaketissa karsia miljardin euron edestä kuntien tehtäviä. Sosiaali- ja terveystoimesta pitäisi säästää puolet eli 500 miljoonaa euroa.
”Kymmenen miljoonaa euroa on kasassa”, erityisasiantuntija Tero Tyni Kuntaliitosta laskee.
Turvakoteja siirretään valtion vastuulle, mikä säästäisi kunnille kahdeksan miljoonaa euroa. Hammashuollosta niille säästyisi kaksi miljoonaa.
Toimeentulotuessa valmistellaan maksatuksen siirtoa Kelalle. Päivystysasetuksen muutos on esillä, normien purkua ja lievennystä henkilöstön kelpoisuusehtoihin.
Tyni kaipaa lisäyksiä karsintalistalle. Ministeriön keinoin säästyy parhaimmillaan 100-150 miljoonaa euroa. Laitoshoidon 300 miljoonaa Tyni ei hyväksy.
”Tämä ei ole tehtävien vähennys. Päätökset tehtiin jo ennen.”
Kuntaministeri Paula Risikko ( kok.) myönsi Helsingin Sanomissa, että isoja summia puuttuu säästötavoitteesta, varsinkin sosiaalipuolelta.
Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen painostaa budjettiriihtä hakemaan ratkaisua kunnille tehtävien ja talouden epätasapainoon. Valtiolla on suuri vastuu.
”Kuntatalous olisi tasapainossa ilman vaalikauden suuria valtionosuuksien leikkauksia.”
Hallitus aikoo lisätä kuntien vastuuta työmarkkinatuessa. Oppivelvollisuusikää nostetaan. Esiopetus muuttuu velvoittavaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


