Yhdysvaltain viikonlopun myrskyjen kuolonuhrien määrä nousi jälleen – rajuilmat jatkuvat alkavalla viikolla
Perjantaina alkaneet myrskyt ja tornadot riepottelivat asuinalueita, vahingoittivat asuintaloja sekä katkoivat puita ja sähkölinjoja ainakin seitsemässä osavaltiossa.
Yhdysvaltojen presidentti viime perjantaina. Biden suuntasi tornadojen koettelemaan Mississippin osavaltioon. Lehtikuva/AFP.Yhdysvalloissa Keskilänteen ja etelän osavaltioihin iskeneiden myrskyjen kuolonuhrien määrä on kasvanut 32:een, kertoo muun muassa uutiskanava CNN.
Perjantaina alkaneet myrskyt ja tornadot riepottelivat asuinalueita, vahingoittivat asuintaloja sekä katkoivat puita ja sähkölinjoja ainakin seitsemässä osavaltiossa. CNN:n mukaan osavaltioista raportoitiin yhteensä ainakin 50 tornadoa.
Ilman sähköjä oli vielä sunnuntaina paikallista aikaa kymmeniätuhansia kotitalouksia, selviää sähkökatkoja seuraavasta Poweroutage.us-palvelusta.
Yksi pahiten kärsineistä osavaltioista on Tennessee, jossa on raportoitu yhdysvaltalaismedioiden mukaan ainakin 15 ihmisen kuolemasta.
Myrskyt jättivät myös mittavia aineellisia vahinkoja ja kymmeniä loukkaantuneita useissa osavaltioissa. Tennesseen lisäksi rajuilmat riehuivat Alabamassa, Arkansasissa, Delawaressa, Indianassa, Illinoisissa ja Mississippissä.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden hyväksyi sunnuntaina liittovaltion nopeutetun suurkatastrofijulistuksen osaan osavaltioista. Lisäksi useissa osavaltioissa kuvernöörit ovat tehneet hätäjulistuksen.
Washington Postin mukaan rajuilmojen varoitetaan jatkuvan Keskilännessä ja etelän osavaltioissa vielä alkavalla viikolla. Kansallinen sääpalvelu NWS varoittaa, että tiistai voi olla erityisen vaarallinen päivä, jolloin on odotettavissa uusia tornadoja ja myrskytuulia.
Vain noin viikko sitten Mississippin osavaltiossa riehuneissa myrskyissä kuoli 25 ihmistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
