Venäjä-korvauksiin etsitään varoja
Maataloustukineuvottelijat selvittävät, onko viljelijöiden Venäjä-korvauksiin käytettävissä varoja, jotka muuten jäävät maatalousbudjetissa käyttämättä.
Yksi lisävarojen lähde voisi olla maatalouden korkotuki. Sitä jää käyttämättä nykyisillä koroilla ja lainamäärällä.
Ongelmana on, että säästöt eivät ole automaattisesti käytettävissä muihin maatalousmenoihin. Säästöt menevät valtion kassaan, ellei hallitus toisin päätä.
Tähän mennessä hallitus on esittänyt lisäbudjetissa Venäjä-korvauksiin 20 miljoonaa euroa.
Myös EU:lta odotetaan korvauksia Suomen viljelijöille.
Valtion ja maataloustuottajien tukineuvottelut eivät keskiviikkona tuottaneet esitystä siitä, miten viljelijöille korvataan Venäjän-viennin estymistä.
Esitystä ei haluta tehdä ennen kuin on selvitetty, kuinka paljon rahaa on lopulta käytettävissä.
Suomessa eniten menetyksiä aiheuttavat maitotuotteiden viennin esteet. MTK edellyttää, että korvauksia maksetaan myös sianlihalle, jonka tuonnin EU-maista Venäjä pysäytti jo talvella Baltian eläintautien takia.
Menetyksiä on aiheutunut aiemmasta viennin estymisestä myös ruokaperunalle.
Sunnuntaina maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) ja MTK:n toimihenkilöiden tapaamisessa esille nousivat myös viljanviljelijöiden kannattavuusongelmat, joita korjuukauden sateet ovat pahentaneet.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
