Keskusta osallistuutalousneuvotteluihin
Keskusta osallistuu ensi viikolla pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) vetämään neuvotteluun valtion talouspolitiikasta. Keskustaa edustaa varapuheenjohtaja Annika Saarikko, koska puheenjohtaja Juha Sipilä on edelleen sairauslomalla.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei vielä MT:n mennessä painoon ollut kertonut kantaansa perussuomalaisten osallistumiseen.
”Kerron, kun on jotain kerrottavaa”, Soini vastasi tekstiviestillä STT:lle tiistaina aamupäivällä.
Katainen on antanut oppositiolle alustavasti tähän päivään saakka asti aikaa vastata neuvottelukutsuun. Kataisen esikunnasta kerrotaan, ettei aikaraja ole sitova.
Kataisen mukaan neuvottelussa on tarkoitus keskustella kolmesta teemasta: sitoutuuko puolue velkaantumisen taittamiseen, tunnustaako se valtiovarainministeriön talousennusteen ja sopeutustarpeen sen pohjalta sekä pitääkö toimet tehdä kertaheitolla vai jaksotettuna useammalle vuodelle.
SDP:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ei halua vielä ottaa kantaa siihen, tehdäänkö konkreettiset päätökset miljardiluokan sopeutustoimista tällä vaalikaudella.
Urpilaisen mukaan keskustelut sekä SDP:n sisällä että hallituksessa ovat kesken.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
