
Nyt on luvassa seesteistä syyssäätä: Leutoja lounaistuulia, vaihtelevan pilvistä ja laajalti poutaa
Vahva korkeapaine liikkuu Etelä-Itämeren ja Baltian yllä hitaasti itään. Tämä avaa tietä etelälounaiselle ilmavirtaukselle sekä verrattain lauhalle syyssäälle.
Torstain vastaisena yönä voimistuva lounaisvirtaus hillitsee lämpötilan laskua, mutta kylmillä paikoilla mennään lähelle nollaa. Kuva: Arto KomulainenTänään lämmin rintamavyöhyke liikkuu maamme yli lännestä itään. Etelässä se havaitaan lähinnä hetkellisenä pilvisyyden lisääntymisenä. Maan keskiosassa sataa paikoin vettä. Illaksi sade siirtyy Itä-Suomen ylle ja voimistunee vähän Pohjois-Karjalan seuduilla, väistyäkseen lopulta Venäjälle. Pohjois-Suomen yllä sadealue on yhtenäisempi, Enontekiön ja Muonion alueella on iltapäivällä ja illalla lumisateen sekä jäätävän tihkun mahdollisuus. Illalla Länsi-Lappi alkaa seljetä, ainakin osaksi selkeää on myös maan etelä- ja keskiosassa, toki pintasumuja voi kehittyä. Tuuli kääntyy vähitellen etelän ja lounaan välille, mutta ei ole kovin voimakasta. Ylin lämpötila on 10 asteen vaiheilla, idässä ja pohjoisessa on selvästi viileämpää.
Torstain vastaisena yönä voimistuva lounaisvirtaus hillitsee lämpötilan laskua, mutta kylmillä paikoilla mennään lähelle nollaa. Idässä ja pohjoisessa on aamusumua monin paikoin. Päivä on hieman tuulisempi kuin keskiviikko. Etenkin pohjoisessa sumupilvi voi säilyä taivaalla tuulesta huolimatta, aivan pohjoisessa voi sataa tihkua. Maan etelä- ja keskiosassa aurinko ainakin pilkahtaa, ellei paista jopa ihan koko päivän.
Perjantain pilviennuste on jo hyvin epävarma. Sadekuurojen todennäköisyys kasvaa maamme keskivaiheilla, alkaen Pohjanmaalta Keski-Suomen yli Kainuuseen sekä Savo-Karjalan pohjoisosiin. Lämpenevä yö ja päivä nostaa vuorokauden keskilämpötilan yli vuodenajan tavanomaisten lukemien. Viikonloppua kohden kovin suurta säätilan muutosta ei odoteta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
