
Sää muuttuu pian tuntuvasti
Lounaasta virtaa aluksi kosteaa ja vuodenaikaan nähden lämmintä ilmaa. Perjantaina Lapissa kuitenkin jo kylmenee ja viikonloppuna kylmempää ilmaa virtaa etelään asti.Tänään keskiviikkona maan etelä- ja keskiosassa on varsin pilvistä ja ajoittain sataa vettä tai tihkua. Pohjoisessa on pääosin poutaa ja pilvipeitekin rakoilee paikoin.
Huomenna torstaina on tilapäisesti koko maassa poutaa ja aurinkokin näyttäytyy, illalla lounaasta alkaa kuitenkin virrata jälleen kosteampaa ilmaa. Perjantaiksi sateet yleistyvät, Lapissa jatkuu poutainen sää ja lämpötilat laskevat hieman pakkasen puolelle.
Viikonlopun aikana matalapaine väistyy maamme itäpuolelle ja pohjoisesta pääsee virtaamaan kuivempaa ja kylmempää ilmaa koko maahan.
Ensi viikolla sateet ovat vähäisiä, toisaalta vähäiset sateiset ovat olomuodoltaan lumisia. Sää on selvästi kuluvaa viikkoa kylmempi. Etelässäkin on öisin selvästi pakkasta ja päivisinkin lämpötila jää nollan vaiheille, pohjoisessa lämpötilat ovat jo varsin talvisia.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologiArtikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

