Bloggarit raottavat ovea kirjojen maailmaan
Haapajärven kirjastotädit Mia Niemelä (vas.) ja Kirsi Nahkanen lukevat paljon vapaa-aikanaan. Kirjoja on joka hetkeen.On esimerkiksi keittiökirja, olohuonekirja ja ruokatuntikirja. Pekka Fali Kuva: Viestilehtien arkistoHAAPAJÄRVI (MT)
”Kun on lukenut tuhat kirjaa, on elänyt tuhat elämää”, kuuluu vanha sananlasku.
Siitä sai nimensä Haapajärven kirjaston blogi eli verkkopäiväkirja, johon työntekijät kirjoittavat lukukokemuksistaan.
Blogin avulla kirjaston työntekijät haluavat jakaa kirjojen maailmassa kokemiaan elämyksiä.
Kirjastotoimenjohtaja Kirsi Nahkanen sekä kirjastovirkailija Mia Niemelä kuuluvat blogin kirjoittajarinkiin. Nyt he aloittavat myös kolumnisteina MT:n viikonvaihdesivujen Lukupiiri-palstalla.
Nahkanen on huolissaan lukutaidon heikkenemisestä, joka vaivaa erityisesti poikia.
”Pitkäjänteisyys on katoamassa aikuisiltakin”, hän lisää.
Paksun kirjan sijaan moni tarttuu älypuhelimeen ja selaa vain lyhyitä tekstejä. Romaanin luku alusta loppuun vaatii keskittymistä.
”Sujuvan lukutaidon eteen pitää tehdä paljon töitä”, Nahkanen painottaa.
Lapselle lukeminen tarkoittaa monen mielikuvissa, että äiti lukee iltasatua.
”Ihan yhtä arvokasta on, jos isä lukee lapselle Aku Ankkaa tai Koneviestiä”, Nahkanen rohkaisee.
Koululaiset ovat herkässä iässä. Jos lapsena oppii lukemaan kirjoja, harrastus jatkuu.
Kirjastossa käyminen on Nahkasen mukaan periytyvää.
”Jos lapsille tulee tapa käydä kirjastossa, he tuovat sinne aikanaan omatkin lapsensa”, Nahkanen toteaa.
”Kirjasto on paikka, jossa saa ottaa mitä haluaa – toisin kuin kaupassa”, Niemelä innostaa.
Nahkanen kertoo, että pojat toivovat enemmän kirjoja urheilusta. Esimerkiksi pesäpalloaiheiselle kirjalle olisi kysyntää.
Urheiluteema vaatii kuitenkin kirjailijalta vankkaa perehtymistä aiheeseen. Yksityiskohtien pitää olla oikein.
Nahkasen mukaan tavallinen arki kiinnostaa. Kertomusten pitäisi kuitenkin olla nykyaikaisia.
Jos kirjoissa puhutaan markoista eikä nuorilla ole kännyköitä, tarina ei ole uskottava.
Maaseutupaikkakunnalla kirjasto on tärkeä kohtauspaikka.
”Asiakkaista tulee tuttuja. Heille osaa suositella kirjoja luettavaksi”, Nahkanen kertoo.
Haapajärven kirjastobloggarit ovat tyytyväisiä, jos joku blogin innoittamana tarttuu heidän suosittelemaansa kirjaan.
He toivovat lukijoille samankaltaisia kokemuksia kuin itse ovat saaneet lukiessaan.
”Joskus tuntuu, että lause on niin hyvä, että se pitää lukea rauhassa sohvalla eikä keittiössä kastiketta hämmentäessä”, Nahkanen kuvailee.
Suvi Niemi
Lue Kirsi Nahkasen kirjoitus
Lukupiiri-palstalta sivulla 12.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
