Raamipäätös leikkaa maatalousrahoja 55 miljoonaa
”Kokonaisuutena säästövaatimus on samaa tasoa kuin muillakin hallinnonaloilla”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) luonnehtii hallituksen kehysriihen tuloksia.
Teppo Holopainen kyntää Jussi Tuohinnon peltoa. 31.10.2011 Kempele. Kuva Pekka Fali. Kuva: Pekka FaliYli puolet säästöistä, eli noin 30 miljoonaa euroa kohdistuu maatalouden kansalliseen tukeen. Vajaat 10 miljoonaa leikataan metsänhoidosta ja maanmittauslaitoksen menoista.
Loput, eli noin 15 miljoonaa kerätään luopumistuen ja maatalouden investointitukien ehtoja tiukentamalla.
”Kansallisen tuen leikkaus tulee voimaan vasta 2015, eli lyhyellä tähtäimellä säästöillä ei ole vaikutusta viljelijöiden tuloihin”, Koskinen muistuttaa.
Kaikkiaan hallitus päätti torstain kehysriihessä yhteensä 2,7 miljardin euron veronkorotuksista ja menoleikkauksista.
Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan päätökset riittävät kääntämään valtion velkasuhteen laskuun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

