Kettukuljetukset Kiinaan peruuntuivat kuljetussäännön vuoksi – ulkomaiset rekat eivät saa tulla tyhjinä Suomeen tekemään keikkaa
Kuorma-autot oli desinfioitu Liettuassa, Ruokavirastosta kerrotaan.Kokkolassa sijaitsevan kiinalaisen turkistarhan sinikettujen kuljetusten peruuntuminen johtui MT:n saamien tietojen mukaan EU-kuljetusten kabotaasisäännösten rikkoutumisesta. Kabotaasi tarkoittaa ulkomaisen auton toisessa maassa tekemiä sisäisiä kuljetuksia.
Turkistarhan Liettuasta tilaamat kuljetusautot lähtivät lauantaina ajamaan tyhjinä kohti Etelä-Suomea. Alun perin noin 2 000 sinikettua oli määrä lennättää lauantaina Helsingistä Kiinaan.
MT ei tavoittanut sunnuntaina poliisin edustajia kertomaan kuljetusten peruutuksen syytä.
Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL:n toimitusjohtaja Iiro Lehtonen kertoo, että kabotaasisääntöä rikotaan, jos autot ovat tulleen tyhjänä ulkomailta tekemään Suomen sisäistä kuljetusta.
Kuitenkin sääntöjä ei rikota, jos kuljetus liittyy kansainväliseen kuljetusketjuun eli lento- tai laivakuljetukseen.
Perussääntö kabotaasissa on, että Suomeen voidaan tuoda EU-maista tavaraa ja lastin purkamisen jälkeen autoilla voi tehdä viikon aikana kolme Suomen sisäistä keikkaa.
Ruokaviraston mukaan turkistilalla oli aiemmin käynyt paikallinen kunnan virkaeläinlääkäri, jonka mukaan ketut ovat olleet terveitä ja hyvinvoivia ja täyttävät Kiinan vientivaatimukset.
Kunnaneläinlääkäri tarkisti, että kuorma-autot soveltuvat kettujen kuljetuksiin. Ajoneuvot pestiin ja desinfioitiin Liettuassa asianmukaisesti ja siitä saatiin vaaditut todistukset.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

