Yle etsii uutta toimitusjohtajaa, Merja Ylä-Anttila jää eläkkeelle
Ylen toimitusjohtaja vaihtuu. Yle kertoo, että sen nykyinen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila jää eläkkeelle tämän vuoden loppuun mennessä.Ylä-Anttila on työskennellyt Ylen toimitusjohtajana syyskuusta 2018 alkaen. Hän on tehnyt kaikkiaan yli 40 vuoden uran media-alalla. Ylä-Anttila täyttää toukokuussa 65 vuotta.
Yle kertoo, että sen hallitus on jo aloittanut uuden toimitusjohtajan haun. Haku toteutetaan sekä suorahakuna että julkisena hakuna, joka avautuu ensi viikolla. Ylä-Anttila jatkaa tehtävässään, kunnes uusi toimitusjohtaja aloittaa työnsä.
Yleä on viime kuukausina myllertänyt mittava organisaatiouudistus, jonka taustalla on parlamentaarisen työryhmän päätös leikata Ylen rahoitusta. Tavoitteena on yhteensä 50 miljoonan euron säästöt vuosina 2025–2026.
”Olemme nyt Ylessä vähitellen monien muutosten paremmalla puolella. Tulemme selviämään turbulentista ajasta hyvin ja suuntaamme vahvasti eteenpäin”, Ylä-Anttila sanoo tiedotteessa.
”Uudistunut organisaatio ja innostunut ammattilaisten joukko Ylessä ovat valmiina uusiin haasteisiin. On siis hyvä hetki vaihtaa kapulaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




