EU hyväksyy gm-maissi 1507:n viljelyyn
BRYSSEL (MT)
EU hyväksyy geenimuunnellun maissilajikkeen 1507:n viljelyyn.
1507 on maissilajike, joka tuottaa itse torjunta-ainetta tuhohyönteisiä vastaan.
19 jäsenmaata vastusti viljelylupaa, mutta vaadittavaa määräenemmistöä vastustajien taakse ei löytynyt. Käytännössä se tarkoittaa, että komission on lain mukaan myönnettävä Dupont Pioneer -yhtiön maissilajikkeelle viljelylupa EU:ssa.
Viljelyluvan myöntämistä kannattivat ainoastaan Espanja, Britannia, Suomi, Ruotsi ja Viro. Kyseistä lajiketta viljeltäisiin käytännössä vain Espanjassa.
Asiasta on riidelty EU:ssa jo 13 vuotta. Pioneer-yhtiö teki hakemuksensa ensi kertaa vuonna 2001. EU:n elintarvikeviranomainen EFSA on vuosien varrella antanut lajikkeesta yhteensä kuusi eri lausuntoa, jossa se on todennut, ettei kasvi aiheuta vaaraa terveydelle tai ympäristölle.
Jäsenmaiden eripuran takia komissio lykkäsi asian käsittelyä, kunnes EU-tuomioistuin viime syksynä määräsi, että lupahakemus on ratkaistava kolmen kuukauden kuluessa.
Ranska vaati, että asiasta tulee keskustella vielä ministeritasolla. Tiistaina Eurooppa-ministerit kävivät asiasta tunteikkaan keskustelukierroksen. Monen maan mielestä päätös vaarantaa koko EU:n uskottavuuden eurovaalien alla.
Jäsenmaiden kannat eivät kuitenkaan juuri muuttuneet. Vain Hollanti äänesti tyhjän sijasta vastaan.
Komissio on ehdottanut, että jäsenmaat saisivat itse päättää geenimuunneltujen lajikkeiden viljelystä. Esitys on kuitenkin tyssännyt Saksan, Ranskan ja Britannian vastustukseen.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
