Ravitsemuspalvelut ja kesämatkailupaikkakunnat hyötyisivät kesälomien siirrosta – elokuu ohittaisi heinäkuun
Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan peruskoulujen ja lukioiden kesälomien siirto kasvattaisi erityisesti kotimaan matkailua.
Kotimaan matkailun kesäkausi pitenisi, jos koululaisten kesälomia siirrettäisiin kahdella viikolla eteenpäin, toteaa torstaina julkistettu selvitys. Kuva: Jaana KankaanpääKoululaisten kesälomien siirtäminen kahdella viikolla antaisi Suomen matkailualalle piristysruiskeen.
Työ- ja elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) tilaaman, torstaina julkistetun selvityksen mukaan siirto kasvattaisi matkailutuloa kesäkuukausina noin 219 miljoonaa euroa eli 9,3 prosenttia.
Matkailutulo kasvaisi kaikkina kesäkuukausina, mutta erityisesti elokuussa. Elokuu kasvaisi heinäkuuta vahvemmaksi matkailukuukaudeksi.
Arvio perustuu kyselyihin, asiantuntijahaastatteluihin, tilastoihin ja trendiaineistoihin.
Kesälomien siirto vaikuttaisi suoraan suomalaisten lapsiperheiden matkailuun.
Erityisesti siirrosta hyötyisivät vahvat kesämatkailupaikkakunnat, kun kotimaista kysyntää olisi heinäkuun lisäksi myös elokuussa.
Eniten siirrosta hyötyisivät selvityksen mukaan ravitsemispalvelut, joiden matkailutulon odotetaan kasvavan vuositasolla 3,2 prosenttia.
Henkilöstöä matkailuyritykset tarvitsisivat 1 300 henkilötyövuotta eli 1,6 prosenttia lisää. Kasvua olisi etenkin majoitus- ja henkilöliikennepalveluissa.
"Selvityksen pohjalta voi vetää selkeän johtopäätöksen: matkailuelinkeinon kilpailukyvyn kannalta kesälomien siirtoa tulee edelleen edistää", toteaa ministeri Lintilä tiedotteessa.
Lintilä muistuttaa, että matkailu tuo työpaikkoja sinne, missä työllistyminen on muuten vaikeaa.
Lomien siirto kasvattaisi erityisesti kotimaan matkailua.
"Ulkomaisten matkailijoiden määrä on ollut viime vuosina voimakkaassa kasvussa, mutta kotimaan osalta vastaavat luvut ovat jääneet reippaasti jälkeen. Lomien siirrolla voitaisiin pidentää kotimaanmatkailun kesäkautta, millä olisi positiivinen vaikutus myös palveluiden tarjontaan ulkomaalaisille turisteille", sanoo Lintilä.
Selvityksen teki WSP Finland Oy.
Kesälomien siirrolla tarkoitetaan peruskoulujen ja lukioiden kesälomien siirtämistä kahdella viikolla eteenpäin päättymään elokuun lopussa. Kevätlukukausi päättyisi viikon 24 viimeisenä arkipäivänä (tänä vuonna 15.6.), kun kevätlukukausi päätetään nykyisin viikon 22 viimeisenä arkipäivänä (tänä vuonna 1.6).
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
