Metsänhoitoyhdistyskantaa vastuunsasopimuksesta
Metsänhoitoyhdistys (mhy) Koillis-Savon toiminnanjohtaja Jukka Haataja sanoo mhy:n vastaavan Lähdesmäkien kanssa tehdyn sopimuksen toteutuksesta.
”Haluamme mukaan taimikoiden tarkastusmittauksiin, jotta sopimusosapuolena voimme todeta mittausmenetelmät ja näemme, missä pulmat ovat.”
Haataja kertoo mhy:n torjuneen heinää taimikoista. Aukkoisiin kohtiin on istutettu täydennystaimia. Boorin puutetta potevaa taimikkoa on lannoitettu.
”Olemme ilmoittaneet metsänomistajalle, että alueet ovat tarkastettavissa. Tietoa tarkastuksesta emme ole saaneet. Tässähän on nyt ennen lumia paras aika tarkastaa alueet.”
Mhy pitää Haatajan mukaan kiinni sovitusta ja korjaa tarkastuksessa havaitut puutteet.
Haatajan mukaan Metsäyhtymä Elias ja Frans Lähdesmäen metsänuudistamisen sopimus on mhy:n ensimmäisiä, joissa on mukana ajatus taimikkotakuusta. Vastaavia sopimuksia on tehty ”ihan yksittäisiä”.
Sopimus on erittäin seikkaperäinen. Muun muassa tarkastajasta mainitaan, ”että metsäkeskuksista ei ole mahdollisessa riitatapauksessa erotuomariksi”.
JUHA AALTOILA
Haluamme mukaan taimikoiden
tarkastusmittauksiin, jotta sopimusosapuolena voimme todeta mittausmenetelmät ja näemme, missä pulmat ovat.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
