Hakukäsittely nopeutui loppuvuodesta Melassa
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa onnistuttiin loppuvuonna normalisoimaan hakemusten käsittelyaikoja. Ongelmia puurrettiin melkein koko vuosi.
Johtaja Antti Huhtamäki Melasta on selvästi helpottunut mies. Ongelmat olivat pahimmat tapaturmahakemusten käsittelyssä. ”Olemme niissä vielä viikon jäljessä vuoden takaisesta.”
Melassa siirryttiin sähköiseen asianhallintaan ennen joulua vuosi sitten. Uudistus meni sovellusten sekamelskaksi. Päävika löytyi vasta syksyllä.
Myel-vakuutettujen paperihakemukset ja liitteet skannataan Melan tietojärjestelmiin. Työaikaa kului, ennen kuin käsittelijät saivat ne esiin.
”Viruksentorjuntaohjelmat putsasivat tiedostoja uudelleen ja uudelleen.”
Tapaturma-asioissa päätös tehdään nyt keskimäärin 39 päivässä. Vuoden 2011 marraskuussa päätös saatiin 31 päivässä.
Huonoin tilanne oli elokuussa. Silloin hakemus viipyi kaksi ja puoli kuukautta, 82 päivää.
Huhtamäki uskoo käsittelyn nopeutuvan lähikuukausina, jollei uusia pulmia tule.
Osa ongelmista on edelleen ratkaisematta.
Huhtamäen mukaan tapaturmahakemuksissa pitäisi päästä alle kuukauden, mutta alkuvuonna se ei vielä onnistu. Sovellus vaihdetaan lopputalvesta.
”Ensi vuonna tavoittelemme enintään yhden kuukauden käsittelyaikoja.”
Tapaturma-asioiden hakemusjono lyheni sadalla. Marraskuussa vuosi sitten se oli 1 300 hakemusta, elokuussa 2 000 ja nyt 1 200 hakemusta.
Yhteensä hakemuksia on Melassa 4 200.
Vakuutushakemuksia on nyt ratkaisematta noin tuhat, samoin kuin vuosi sitten marraskuussa.
Työkyvyttömyyseläkkeestä päätöstä jonotti 1 450 hakemusta marraskuun lopussa, kun vuosi sitten ratkaisematta oli 1 500 hakemusta.
Huhtamäki myöntää, että eläkkeiden käsittelyajat ovat kohtuuttoman pitkiä. Marraskuun lopussa käsittely kesti keskimäärin 110 päivää eli 3,5 kuukautta.
Tilastoa rumentaa osin, että Melassa odotettiin uusia indeksilukuja ja niiden tuomia korotuksia eläkkeisiin ensi vuonna.
Osa eläkeläisistä palasi työelämään ja ansaitsi lisää eläkettä. Heidät siirrettiin suosiolla jonossa, sillä toimeentuloon muutama euro ei vaikuta.
Huhtamäki kiittää Melan väkeä pitkistä työpäivistä. Lisää ihmisiä palkattiin. Työtä järjesteltiin uusiksi talon sisällä.
Tapaturmayksikkö urakoi marraskuussa kaksinkertaisen määrän päätöksiä normaaliin tahtiin verrattuna. Tulospalkkiot innostivat työntekoa.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
