Joko olet havainnut kevään merkkejä?
Kevätseurannan vakiolajia ovat leskenlehti, kimalainen, kiuru, sisilisko ja lepakko.
Kirjaa havaintosi Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, kun tuomi kukkii. Kuva: Maarit CederbergLeudot ilmat ovat houkutelleet jo rohkeimmat muuttolinnut palaamaan Suomeen. Myös Luonto-Liiton kevätseuranta alkaa.
Kevätseurannassa tarkkaillaan kevään etenemistä keväisten eläin- ja kasvilajien avulla. Tämän vuoden teemana ovat lehtipuut ja pensaat.
Puut ja pensaat ovat näkyvä osa kevättä ja erittäin tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta. Niiden kukinnot ovat usein kevään ainoa ravinnonlähde pölyttäjähyönteisille.
Kevätseurannassa havainnoidaan erityisesti haavan, näsiän, tuomen ja vaahteran kukintaa, sekä haavan ja koivun lehtien ilmaantumista.
Puut ja pensaat tarjoavat ravintoa ja antavat myös suojaa monille eliöille. Esimerkiksi haapa on tärkeä sadoille muille lajeille aina pienistä selkärangattomista kolopesijöihin, kertoo kevätseurantavastaava Heikka Marttila-Tornio Luonto-Liitosta.
"Tämän vuoden teemalajien tarkkailu on helppoa. Kukapa ei olisi nauttinut keväällä tuomen kukkien tuoksusta tai huomannut koivun ensimmäisiä lehtiä."
Kuka tahansa voi osallistua kevätseurantaan. Ensihavaintoja lajeista voi kirjata jo nyt. Lajien runsautta arvioidaan erityisinä kevätseurantaviikonloppuina.
Ensimmäinen kevätseurantaviikonloppu on 12.–13.3. ja siitä eteenpäin joka toinen viikonloppu aina 4.–5.6. asti.
Havainnot kirjataan Luonnontieteellisen keskusmuseon tietokantaan, ja niiden avulla tutkitaan lajien leviämistä ja runsautta.
Lapsille on tarjolla oma kevätseurantalomake, jossa seurataan kolmeatoista helposti tunnistettavaa lajia.
Havainnot voi kirjata osoitteessa www.kevatseuranta.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
