MTK perää valvontoihintulkinnanvaran käyttöä
”Jos on kaksi mahdollista tulkintaa, pitää tulkita heikomman osapuolen edun mukaan.” Lakien soveltamisen yleisestä periaatteesta muistutettiin toistuvasti, kun MTK-liittojen puheenjohtajat kokoontuivat torstaina Helsingissä.
Viesti osoitettiin kokoukseen kutsutulle Maaseutuvirasto Mavin ylijohtajalle Leena Tenholalle.
Tulkinnanvaran käyttöä MTK-puheenjohtajat halusivat tukiehtoihin ja niiden valvontoihin. Maataloustukien valvonnalta toivottiin samanlaista yhteistyökykyä kuin verottajalla nykyisin on.
Tenhola vakuutti Mavin koulutuksen opastavan, että säännöksiä sovelletaan niin joustavasti kuin mahdollista. Hän luottaa myös valvojien ammattitaitoon: ”Moni heistä on itsekin viljelijä.”
Mutta. ”Mavin työntekijät ja elykeskusten tukivalvojat ovat virkamiehiä. Heillä on virkavastuu: pitää toimia lain mukaan.”
Tenholan mukaan maataloushallintoa ei voi suoraan verrata verottajaan. ”Verottaja toimii kansallisten lakien mukaan. Tukiehtoja ja -valvontoja säätelee EU.”
Jukka Kauppinen Keski-Suomesta ei uskonut kaiken johtuvan yksin EU:sta. Ranskassa hän oli kysynyt viljelijöiltä, mitä siellä seuraa virheistä.
”Jos virhe on iso, voi olla että tulee sanktioita”, ranskalaisviljelijä oli vastannut. ”Siis voi olla”, Kauppinen alleviivasi.
Tenhola huomautti, että komissio perii Ranskalta tavan takaa tukia valvontapuutteiden takia.
Miksei Suomessakin voisi olla joustavampi ja varata rahaa takaisinperintään, puheenjohtajat kysyivät. Tenholan mukaan se vaatisi uuden lain, jota virkamiehet sen jälkeen tietysti noudattaisivat. Hänen mielestään ei olisi kuitenkaan viljelijöidenkään etu, jos Suomi joutuisi EU:n silmätikuksi.
Kalle-Pekka Toivonen Uudeltamaalta piti yhtenä ongelmana liiallista virkavirheen pelkoa. Se johtaa toimimiseen pilkun mukaan, vaikka tarvittaisiin harkintaa.
”Ei kukaan tee virheitä tahallaan”, puheenjohtajat uskoivat viljelijöihin.
Tenholalta toivottiin selvyyttä tukiehtoihin ja siihen, mitä valvonnoissa vaaditaan. Erityispulma on, mitä kalteva pelto tarkoittaa.
Kukaan ei tiedä, Tenhola pahoitteli. ”Tukivalvonnan ohjeita ei ole, koska ei ole valtioneuvoston asetuksia.”
Juha Paajanen Etelä-Savosta ja Kari Niemi Kaakkois-Suomesta ihmettelivät, miten viljelijä voidaan vaatia sitoutumaan johonkin, mitä ei tiedetä. He vaativat vastapainoksi joustavaa tulkintaa. Tenhola ei sellaista lupausta voinut EU:n puolesta antaa.
Yhtä mieltä MTK-puheenjohtajat ja Tenhola olivat siitä, että hallinto on liian raskasta. ”Se on sitä sekä viljelijöiden että hallinnon itsensä kannalta”, Tenhola sanoi.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
