Luopumistuen alasajo jatkuu
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) hallituksineen jatkaa luopumistuen alasajoa. Pellon vuokraus -vaihtoehto lopetettiin tämän vuoden alusta.
Torstain kehysriihessä hallitus päätti leikata maataloudelta 55 miljoonaa euroa. Osa säästöistä otetaan luopumistuista ensi vuonna ja lisää leikataan vuonna 2014.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo luopumistuesta ja investointituista säästettävän 15 miljoonaa euroa.
Hallitus ilmoittaa luopumistuen ehtoja pohdittavan ensin uusiksi. Maa- ja metsätalousministeriöstä valtiosihteeri Risto Artjoki tarkentaa tarkastelun luopumistapoihin.
”Kyllä se koskee lisämaan kauppoja”, Artjoki myöntää.
Muuta vaihtoehtoa ei jää, sillä vuokrauksen hallitus poisti järjestelmän vaihtoehdoista tämän vuoden alusta. Sukupolvenvaihdosten ikärajat katsotaan uusiksi vuoden 2014 alusta.
Yksityiskohdat kehysriihen päätöksistä ovat Artjoen mukaan salaisia, joten hän ei kerro kaavailtuja ikärajoja. Säästöjen sisällöstä neuvotellaan vielä MTK:n kanssa.
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi maaliskuun puolivälissä luopumistuen jatkon olevan vaarassa loppua, sillä EU-komissio vastustaa sitä.
”EU:n tavoitteena on työurien pidentäminen”, maatalouskomissaarin kabinettipäällikkö Georg Häusler sanoi.
Luopumistuen kaltaiset varhaiseläkkeet eivät sovi Häuslerin mukaan yhteen komission tavoitteiden kanssa.
Nykyinen laki luopumistuesta on voimassa vuoden 2014 loppuun. Maatalouden ohjelmakausi päättyy ensi vuoden lopussa. Komissio ei esitä enää luopumistukea cap-esityksessään.
Luopumistuessa voi nykyisin myydä lisämaata yhdelle tai useammalle viljelijälle, kunhan ne sijaitsevat korkeintaan 20 kilometrin päässä myyjän talouskeskuksesta.
”Luopumistuki on keskeinen maataloutemme rakennepolitiikassa”, johtaja Seppo Aaltonen MTK:sta muistuttaa.
Perhepiirissä sukupolvenvaihdos voidaan nykyisin tehdä sen jälkeen, kun luopuva viljelijä on täyttänyt 56 vuotta. Jos jatkaja on lähipiirin ulkopuolelta, ikäraja on 60 ikävuotta.
Maatilan viljelyä jatkava viljelijä voi olla enintään nelikymppinen. Luopua voi aina 63 ikävuoteen asti.
Aaltonen huomauttaa, että Suomessa työuria pyritään pidentämään niin alusta kuin keskeltä ja loppupäästä eläkeikää nostamalla. Luopumistuessa keskitytään nyt vain loppupäähän.
Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa selvitettiin muutama vuosi sitten luopumistuen merkitystä sukupolvenvaihdoksissa. Luopumistuen avulla vaihdos aikaistui liki kuusi vuotta.
Jatkaja aloitti vuonna 2006 tilanpidon keskimäärin 29,8 vuoden iässä, kun muuten jatkajan vaihdosikä oli keskimäärin 35,7 vuotta. Luopumistuki turvaa luopujan toimeentuloa.
Sukupolvenvaihdokset ovat vähentyneet viime vuosina. Viime vuonna luopumistuessa tehtiin 302 maatilan sukupolvenvaihdos. Vuonna 2009 niitä kirjattiin 425 maatilalta.
Luopumistuen kautta tehdään puolet vuosittaisista sukupolvenvaihdoksista maatiloilla.
Lisämaasta tehtiin viime vuonna 64 kauppaa ja 121 vuokrausta. Kaikki eivät ole vielä tilastoissa. Vuokrauksen haku vilkastui selvästi loppuvuodesta, kun vaihtoehdon päättyminen tuli julki.
Viime vuonna alkaneet luopumistuet maksoivat 1,7 miljoonaa euroa. Koko järjestelmä maksoi 72 miljoonaa euroa, kun vanhatkin luopumistuet huomioidaan.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
