Lukeva opettaja tärkeä malli lapsille
Neuvo on varsin yksinkertainen: Tee lapsen nähden sitä, mitä toivot hänen aikuisena tekevän.
Helsingin ranskalais-suomalaisen koulun ykkösluokkalaisia tutkimassa sanomalehden uutistarjontaa. Kuva: Kari SalonenSuomalaisissa kouluissa on havahduttu puutteisiin lasten lukutaidossa ja -innossa. Asiaa tutkittaessa on käynyt ilmi, että nykylapsilla ei kotona aina ole lukevan aikuisen mallia.
Lapsi ei pidä lukemista tärkeänä, jollei näe aikuisen lukevan. Ongelmaa on kouluissa lähdetty ratkomaan niin, että opettajat lukevat lasten nähden.
"Näin opetetaan lapsia myös rauhoittumaan kirjan tai lehden ääreen", kertoo Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa luokanopettajana työskentelevä Merja Kukkanen.
Koulussa lukeminen on tärkeää erityisesti niiden lasten kohdalla, joiden kotona ei lueta. Sanotaan jopa, että koululukeminen tekee lasten lähtökohdista tasa-arvoisemmat.
Nyky-yhteiskunnassa on osattava lukea, eikä pelkkä mekaaninen lukutaito riitä. On myös ymmärrettävä ja osattava soveltaa lukemaansa.
Sen lisäksi, että lapsi näkee muiden lukevan, on tärkeä antaa hänelle paljon tilaisuuksia lukea itse. Tärkeää on myös keskustella muiden kanssa lukukokemuksistaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
