MTK: Vasikkaa ei kannata unohtaa
Vasikoiden terveydestä kantaa huolta myös MTK.
Kotieläinasiamies Ilkka Pohjamo harmittelee, että vasikat jäävät usein varsin pienelle huomiolle lypsykarjatalouden uudisrakennusten suunnittelussa.
”Tehtyjä virheitä on myöhemmin kallista ja vaikeaa tai jopa mahdotonta korjata.”
Rakennuksia suunniteltaessa tulisi muistaa, että vasikalle ei ole aina hyvä se, mikä on hyvä lypsylehmälle.
Etenkin lämpötila ja ilmanvaihto huonontavat usein pienten vasikoiden hyvinvointia.
Vasikoiden jättäminen uuden navetan valmistuttua esimerkiksi vanhaan parsinavettaan voi tuntua käytännölliseltä, mutta olla todellisuudessa huono idea.
”Siellä voi tulla kylmä, kun lämpöpattereina toimineet lehmät siirtyvät toiseen rakennukseen.”
Uusia navetoita ja tuotannon laajennuksia tehtäessä tulisi myös ottaa huomioon, että tautipaine kasvaa eläinmäärän kasvaessa, Pohjamo muistuttaa.
”200 lehmän navetassa tautipaine on aivan eri kuin 20 lehmän navetassa.”
Usein myös vasikkaosastojen suunnitelmallisessa pesussa ja kuivaamisessa on kehittämisen varaa. ”Kaikissa navetoissa esimerkiksi pesu ei ole talvella mahdollista.”
Sairaiden vasikoiden kohdalla hoito tulisi aloittaa välittömästi.
Esimerkiksi napatulehdusten ja hengitystietulehdusten nopealla hoidolla olisi pelastettavissa monta vasikkaa.
”Eläinlääkäreille tulisi tarjota lisäkoulutusta vasikoiden ongelmien hoitoon”, Pohjamo vaatii.
TERHI TORIKKA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
