Jos lämpöä ja sadetta riittää, tulvivat joet voivat kastella rakennuksia Pohjanmaalla jo ensi viikon alussa
Suurimpaan osaan maata ennustetaan keskimääräistä tai sitä pienempää kevättulvaa.
Syke ennustaa Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle keskimääräistä tai hieman sitä suurempaa tulvaa. Kuva: Johannes TervoLämpenevän sään sulattama lumi nostaa jokien ja järvien pintoja seuraavan viikon aikana koko maassa Lappia lukuun ottamatta, kertoo Suomen ympäristökeskus Syke.
Syke ennustaa Pohjanmaalle ja Etelä-Pohjanmaalle keskimääräistä tai hieman sitä suurempaa tulvaa. Pohjanmaalla tulvavesi voi nousta kuitenkin rakennuksille paikoin jo ensi viikon alussa, jos sää lämpenee nopeasti tai sataa runsaasti.
Eteläisemmillä valuma-alueilla osa lumesta on jo sulanut. Etelärannikolle ennustetaan keskimääräistä tulvaa ja Lounais-Suomeen tavanomaista pienempää. Etelä- ja länsirannikon jokien tulvahuippu on ennusteen mukaan ensi viikolla.
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla tulvahuippuja tulee kaksi: Ensimmäinen huhtikuun alussa ja toinen, mahdollisesti suurempi huippu huhtikuun loppupuolella.
Lappiin odotellaan keskimääräistä pienempiä tulvia, koska lunta on tavanomaista vähemmän. Poikkeuksena on Tornionjoki, jonka valuma-alueen Ruotsin puoleisessa osassa lunta on paljon. Lapissa joet tulvivat yleensä toukokuun loppupuolella.
Kiinteistöjen omistaja voi varautua tulvaan seuraamalla tiedotteita, hankkimalla suojaustarvikkeita ja siirtämällä irtaimen omaisuuden pois tulva-alueelta, Syke neuvoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

