Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Vaalikauden taakka painaa alas kokoomuksen viljelijäkannatusta

    Kuva: Viestilehtien arkisto

    MTK:n valtuuskunnan puheenjohtajan, maanviljelijä Tommi Lunttila arvioi, että monet hallituksen tekemättä jääneet päätökset näkyvät MT:n teettämässä mielipidemittauksessa. Kokoomuslainen Lunttila toimii Äänekosken kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja.

    Vaalikauden aikana maataloudesta on leikattu – vielä etupainotteisesti vaalikauden alussa. Maatalouden kannattavuus ei ole koskaan laskenut niin alhaalle kuin nyt, Lunttila sanoo.

    ”Tämä varmasti vaikuttaa viljelijöiden tuntemuksiin.”

    Vaalikauden alussa Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen monet säästöpäätökset koskivat maataloutta.

    ”Maaseutuun kohdistuneet leikkaukset ovat olleet rajuja. Hintalappu lähentelee 300 miljoonaa euroa. Voidaan sanoa, että maaseutu on jo osansa tehnyt.”

    MT:n Gallup Elintarviketiedolla teettämän viljelijäkyselyn perusteella entistä pienempi osa äänistä on tulossa nykyiselle päähallituspuolue kokoomukselle.

    Valtaosa äänistä on keskittymässä keskustalle. Perussuomalaiset ja RKP kärkkyvät nyt viljelijöiden kakkospuolueen paikkaa.

    Viljelijägallupin perusteella viime eduskuntavaaleissa vuonna 2011 viljelijöistä kokoomusta äänesti yhdeksän prosenttia, nyt puoluetta äänestäisi 3,5 prosenttia.

    Puolueensa on valinnut jo 70 prosenttia viljelijöistä. Viidesosa tietää ketä äänestää.

    Maatalousministeri Petteri Orpo (kok.) arvelee kokoomuksen suosion laskun syyksi viljelijöiden kokeman epävarmuuden alastaan.

    ”Maatalouden huono kannattavuus, Venäjän pakotteet ja epävarmuus tukikentästä laskevat suosiota. Kokoomus on ollut vastuussa neljä vuotta”, Orpo sanoo.

    Orpon mukaan kokoomuksen myönteisiä saavutuksia ovat tukipaketit Venäjän vientikiellosta kärsiville, metsälainsäädännön uudistus ja lähes 141-tuen tasoinen tukipaketti yhteisessä maatalouspolitiikassa capissa.

    ”Suomen johtava maatalouden oppositiopuolue keskusta ei ole neljään vuoteen tehnyt yhtään välikysymystä maataloudesta”, Orpo kertoo tuloksista.

    Orpo on ollut maatalousministerinä kesäkuusta 2014. Häntä ennen salkku oli Jari Koskisella (kok.) kesäkuusta 2011.

    Kokoomuksen mepin Petri Sarvamaan mielestä tulos ei mittaa saavutuksia maatalouspolitiikassa.

    ”Mielipiteeseen vaikuttavat monet muutkin asiat kuin maatalouspolitiikka. Olemme saaneet torjuntavoitot Venäjän kriisissä, 141-tuessa ja maaseutuviraston tukien maksun viivästymisessä”, Sarvamaa sanoo.

    Kokoomuksen varapuheenjohtaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Janne Sankelo arvioi, että kokoomus on saanut maataloustuottajilta positiivista palautetta varsinkin EU-tukineuvottelujen osalta.

    ”Kokonaisuus oli varsin kelvollinen. Myös MTK piti tulosta positiivisena. Kokoomus on osoittanut, että se kykenee toimiin ja ajamaan asioita maatalouden puolesta.”

    Sankelo sanoo, että monet äänestäjät arvioivat vielä äänestämistään.

    ”Uskon, että luottamus kokoomuksen toimintaan palautuu tulevien viikkojen aikana.”

    Jatkossa maatalouden byrokratiaa pitää purkaa tuntuvasti. Sankelon mielestä asiasta vallitsee laaja yksimielisyys eri puolueissa.

    ”Maatalouden iso kysymys on tuotteista saatava hinta. Ratkaisevat taistelu käydään vasta kaupassa kuluttajien kesken. Jatkossa haluamme kotimaisuuskeskustelua, jotta kuluttajat ostaisivat kotimaisia elintarvikkeita.”

    Vaalikauden monet tapahtuneet asiat ovat olleet ”päättäjien” ulottumattomissa, mutta silti ne vaikuttavat mielipidemittauksiin, sanoo MTK:n Lunttila.

    Kokoomus joutuukin kantamaan asioista vastuun ja se näkyy luvuissa, lisää hän.

    Gallup Elintarviketiedon mielipidemittaus osoitti, että perussuomalaisia ja kokoomusta voisi äänestää jopa 25 prosenttia viljelijöistä.

    Keskusta on ylivoimaisesti suosituin viljelijäpuolue.

    Lunttilan mielestä kunkin puolueen pitäisi nyt tehdä äänestäjille selviksi, mitä asioita he haluavat ajaa seuraavalla vaalikaudelle.

    ”Maatalous ei saisi olla yhden puolueen pelikenttä.”

    Lunttila arvioi, että maataloutta tuntevien henkilöiden osuus ”valitettavasti” vähenee.

    ”Oleellista on, että puolueiden ja ehdokkaiden pitäisi tulla esiin omilla kannoilla, miten he haluavat kehittää maaseutua ja maaseudun elinkeinoja. Maaseudun rooli pitää huomioida. Ihmisiin ja elinkeinoihin pitää luoda nyt uskoa ja vakautta.”

    JANNE IMPIÖ

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF