Huutia cityjunteille

Kolumni: EIJA POUTANEN

Vain muutama yö, ja maallamme on uusi presidentti.

Mikä muuttuu?

Kansan toive tietenkin on, että kaikki: työttömät saavat työtä ja työssä käyvät paremman korvauksen uurastuksestaan, nuoret lakkaavat syrjäytymästä, lapset ja vanhukset saavat kunniakasta hoitoa, kuntia ei pakkoliitetä, palveluja riittää lähellä ja kaikille, maalaiset ja kaupunkilaiset löytävät toisensa, muuttoliike maalta lakkaa, euro elpyy, Suomesta tulee suurvalta kansainvälisissä neuvottelupöydissä, ihmisoikeuksia aletaan kunnioittaa niin kaivoksissa kuin kännykkätehtaissakin, aurinko paistaa ja maailmaan laskeutuu autuas rauha.

Mutta näinhän ei käy. Kumpikin ehdokas varmasti haluaisi tätä kaikkea ja on valmis sen puolesta toimimaankin, mutta se on mission impossible, mahdoton tehtävä.

Jos kansalta kysyy, presidentin yksi keskeinen tehtävä on yhdistää kansaa ja luoda toivoa. Nostaa esiin epäkohtia ja pitää pienten puolta. Olla mielipidejohtaja. Lausua arvostusta sinne, missä sitä kaivataan, mutta ei näy. Kuten maalle.

Kummallakin mitalistilla on tähän eväät. Vihreiden Pekka Haavisto on siinä mielessä epätavallinen vihreä, että hänellä tuntuu olevan aitoa tuntumaa maaseutuun. Teiskossa vietetyt kesät herättivät kiinnostuksen ympäristöasioihin ja luonnonmukaiseen tuotantoon. Äidin mukaan poika on ollut pienestä pitäen kasvissyöjä, joka voisi elää pelkällä perunalla, maidolla ja leivällä.

Viikonlopun Iltalehden perusteella Haavisto on yhä vihreytensä juurilla. Hän jyrähtää kaupunkilaisvihreille haukkuen näitä cityjunteiksi. Termi tuli kuulemma mieleen vaalikiertueen aikana. ”Ajatellaan, että kehäkolmosen tuolla puolen ei ole älyllistä elämää tai suvaitsevaisuutta”, Haavisto moittii kaupunkivihreitä.

Hänestä cityjunttien ja maalaisten pitäisi nyt liittoutua eikä korostaa eroja. ”Jos olisin maanviljelijä, näkisin tulevaisuuden luomussa”, hän sanoo ja kehottaa etsimään yhteyksiä kaupunkilaisiin kuluttajiin.

Rauhanneuvottelijan, homoseksuaalin, kasvissyöjän ja sivarin ymmärrys ja avarakatseisuus yltäisi siis varmasti myös maaseudun asukkaisiin.

Samaa voi sanoa kokoomuksen Sauli Niinistöstä, vaikkakin eri perustein. Ehdokas on maailmaa nähnyt, EU-väännöissä kovetettu ja henkilökohtaisia tragedioita kokenut. Hänellä on kokoomuksen laaja koneisto takanaan ottamassa suoraa tuntumaa maaseutuun ja aistimassa mielenvireitä maakunnissa. Kuulumisiin olisi maan isänä helppo reagoida. Niinistökin on kitkenyt kasvimaata ja puhunut kehunut maaseutua muun muassa työvoiman tuottajana ja tulevaisuuden ruokahuollon varmistajana.

Tämän kisan piti olla läpihuutojuttu ja ainakin toisen kierroksen helppo nakki Niinistölle. Toisin kävi, onneksi. Nyt äänestäjien kiinnostus säilyy, molempien ehdokkaiden pitää skarpata ja demokratia voittaa. Elämähän on siitä ihanaa, että se on täynnä yllätyksiä.

Voi vilpittömästi ihailla Haaviston intoa ja myös aitoa kykyä haastaa Niinistö. Samoin kuin sitä spontaania tukea, jota hänen taakseen on kertynyt. Haavisto kertoi Jäähalliin megakonsertissaan tiistaina, kuinka toinen vaalikierros piti aloittaa tyhjällä kassalla ja kuinka hänen käydessään Kuopiossa soitettiin ja pyydettiin samalla reissulla kiertämään koko Itä-Suomi. Imatran Nesteellä odotti sitten illalla puoli yhdeltätoista koululaisjoukko banderollien kanssa. ”Nuoret ovat käännyttäneet taakseni vanhempiaan ja isovanhempiaankin. Ihmeitä tapahtuu, kun niitä tehdään!”

Jäähallissa suurin hurmos kohdistui Ultra Bra -yhtyeen paluuseen, mutta kyllä Haavistokin huudatutti. Ensimmäisen kierroksen jälkeen tutkijat eivät pitäneet Haavistoa ilmiönä, mutta nyt hän alkaa olla. Eri asia on, näkyykö hurmos äänissä. Voi näkyäkin. Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) nousi lavalle kertomaan ehdokkaalle hurmoksenomaisesti, kuinka heitä yhdistävät arvot ja realistinen maailman parantaminen. Myös Lipposten ja Eva Biaudet’n kerrottiin liittyneen tukijoihin.

No, kumman kaa? En epäile kummankaan halua ja kykyä olla kunniaksi isänmaalleen. Joten kansa ratkaiskoon.

eija.poutanen@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF