Lypsyjen määrä vaihtelee. Joku lehmistä käy kuuden tunnin välein, jollekin toiselle on ohjelmoitu harvemmat käynnit. Kuva: Johannes Tervo
Alku uudessa pihatossa oli raskas: ”Karjan pääluku kaksinkertaistui ja tekniikassa riitti omaksuttavaa"
Laihian Rudolle valmistui hieno robottipihatto runsas vuosi sitten. Se on yrittäjäpariskunta Juha Pöyryn ja Minna Kallion uusi työpaikka.
Minna Kallio tarjoilee rehua lähemmäksi. Tarjolla on kauran, ohran ja vehnän seosta, rypsirouhetta, säilörehua, kivennäistä ja vettä. Kuva: Johannes Tervo
Juha Pöyry on kolmannen polven maitotilallinen. Kuva: Johannes TervoEnsimmäiset viikot uudessa pihatossa olivat raskaat, Minna Kallio ja Juha Pöyry kertovat.
Opeteltavaa oli paljon. Työtavat menivät uusiksi.
”Karjan pääluku kaksinkertaistui. Uuden navetan tekniikassa ja automatiikassa riitti omaksuttavaa.”
Robotin opettelu on iso työ.
”Se on sitä sekä itselle että eläimille”, Kallio sanoo.
Kolme ensimmäistä päivää karja piti työntää takapuolesta robotille. Sitten alkoi lypsy sujua – valtaosin.
Vanhimmat lehmät olivat tottuneet, että ne haetaan lypsylle.
”Osalla meni pari viikkoa oppia uuteen tapaan.”
Paljon työtä oli myös nuoren karjan kanssa.
”Uuteen navettaan hankimme nelisenkymmentä vasikkaa kasvamaan. Kiirettä piti, kun hiehot tulivat poikimisvaiheeseen.”
Opetteluvaiheen raskautta lisäsi, että rakentamisen rutistus oli juuri päättynyt.
”Siinä oli valmiiksi väsyksissä, vaikka olisi pitänyt olla terävimmillään”, Pöyry kertaa vuoden takaisia aikoja.
Rakentamisaikana hän teki navettatyömaalla pitkiä päiviä isänsä kanssa. Lisäksi apuna oli yksi ulkopuolinen työntekijä.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
