VIERASKOLUMNI Kirja elää maalta
Lauantaina poljimme vaimon kanssa jo perinteisen Wanhan kirjallisuuden grand prix -kierroksemme.
Siinä Punkalaitumen ja Illon kylän pieliä ja pientareita pyörän päältä tarkastellessa pohdiskelimme sitäkin, kuinka kirjallisuus tapahtumineen elää kesäaikaan melkein puhtaasti maaseudulla.
On Kainuun runoviikkoa, Urjalan Pentinkulmaa, Volter Kilpeä Kustavissa, Juhani Peltosta Lopella ja Mukkulan kirjailijatapaamista, no tämä jälkimmäinen Lahden kaupungissa.
Ja helmenä vielä matkamme pää, Wammalan Wanhan kirjallisuuden päivät.
Kaikki keräävät runsaasti lukevaa kansaa sanan ja tulkinnan ääriin.
Totesimme, että kesäaikaan olisi jokseenkin turhaa yrittää järjestää Turun tai Helsingin kaltaista festarimaista kirjamessutapahtumaa, kun lähes kaikki kirjojen ystävät ovat omillaan maaseudulla, yleensä lukemassa.
Perillä meitä odotti ehkäpä kesän kolme älykkäintä järjestettyä keskustelua. Päivän teemana oli Moraali kirjallisuudessa, ja aihetta lähestyttiin niin kirjailijan, uskonnon kuin politiikankin kautta.
Kehun keskusteluja siksi, että olen kuullut ja nähnyt, joskus ollut osallisenakin esimerkiksi Suomi-Areenan vastaavissa, ja niissä hyvin harvoin taso nousee kovin korkealle.
Keskusteluista saa aina jotakin, mutta jos nyt Sylvään koulun sohvalle on yhtä aikaa satuttu saamaan Jaakko Hämeen-Anttila, Tarmo Kunnas ja Kari Kuula tarttumassa aatteiden ja maailmankatsomuksen moraaliin, on ilmassa suuren humanismijuhlan tuntua.
Herrat professorit ja tohtorit löysivät Koraanin ja Raamatun teksteistä melko yhtenäisen moraalikoodin, jolla ihmiskuntaa on opetettu olemaan ihmisiksi.
Tositeeveessä herrojen vauhdittajaksi olisi kaivettu joku Homma-foorumissa mesoava törkyturpainen Wäinämöinen.
Mutta ei lukeva ja sivistynyt Suomi sellaista kaipaa. Juhlasali oli täyttynyt väestä, nuorista harmaapäisiin, jotka hyvin rauhallisina puntaroivat puhujien antia ja merkitsivät mainittuja kirjoja lukuvinkkeinä muistiin.
Silmiinpistävää oli miesten paljous. Voisi kuvitella, että tämä on naispuolisten äidinkielenopettajien ja kirjastonhoitajien kokoontumisajo, mutta se olisi liian kapea kuva.
Moraalia etsittiin myös poliittisesta kirjallisuudesta. Paikalla olivat kirjoittavat politiikan ammattilaiset: Riikka Kämppi, Lasse Lehtinen ja Timo Laaninen.
Mielenkiintoa lisäsi se, että Lehtinen viimeistelee elämäkertaa Paavo Väyrysestä – ilman kohteensa auktorisointia tälle hankkeelle. Pohdiskelu tällaisen kirjallisuuden moraalista jäi kuitenkin Lehtisen kirjan puffauksen jalkoihin.
Parhaat kirjat kestävät aikaa, toisin kuin moni aikalaistaide.
Tämäkin moraalikeskustelu olisi jäänyt käymättä ilman Platonin Valtiota ja Machiavellin Ruhtinasta, jotka molemmat ahkerasti vierailivat sohvan ympärillä.
Rohkeaa on vetää tähän seuraan myös Santeri Alkio, mutta hänen juuri julkaistujen päiväkirjojensa kautta Timo Laaninen toi esille politiikan ydinpohdiskelun oikeasta ja väärästä. Valta on politiikan tarkoitus mutta ei päämääränä vaan työkaluna.
Takaisinpäin polkiessa ajattelin, että kulttuuri tarvitsee ajallista ja alueellista diversiteettiä. Mitähän siitäkin tulisi, jos nuo kaikki mainitsemani kirjatapahtumat keskitettäisiinkin Töölöön?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
